keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Karkauspäivän mietteitä

Sairaalakeikka heitetty. Ablaatio-operaationi onnistui suunnitelman ja aikataulun mukaisesti, vaikka leikkauskertomusta en vielä pystykään lukemaan, sen verran karua kertomaa on tämä uusinkin epikriisini sivu. Tärkeintä kuitenkin on, että ei-toivotut solut (toivottavasti kaikki!) siirtyivät minusta patologille jatkotutkimuksiin. Vaikkei siltä juuri nyt tunnukaan, Maija Paavilainen (2005, 68) lienee oikeassa kirjoittaessaan:

"Ihminen on enemmän kuin epikriisit.
Minut on leikattu ehjemmäksi."

Sairaalan pedille en minä eikä selkäparkani täysiä pisteitä anna, toisin kuin taitavalle lääkärille, ihanille hoitajille ja maailman parhaalle kämppäkaverille - viimeksi mainitun kanssa juteltiin yöllä henkeviä muutamakin tunti! :-) Kotona ehtii sitten kyllä taas nukkumaan omassa tutussa sängyssä, sairaalan äänien ja hajujen keskellä se ei tropeista huolimatta oikein onnistunut. Kotiin "karkasin" sairaalasta jo tänään - karkauspäivä kun on - yhtä kokemusta rikkaampana, mutta yhtä rintaa köyhempänä.

Aivan täysin en varmaan vielä kaikkea viime viikkojen aikana tapahtunutta edes ymmärrä, sen verran vauhdikkaasti asia on edennyt. Lukeminen ja kirjoittaminen selkeyttävät ajatuksia pikku hiljaa, samoin sopivan positiivisten ja realististen ihmisten kanssa jutteleminen. Muiden sääliä ja surkuttelua en kaipaa lainkaan, itsesäälissä on ihan riittävästi tekemistä. Muutenkin tekemistä riittää, sillä uskon Maija Paavilaista (2005, 50):

"Päätin kirjoittaa luettelon kaikesta siitä, 
mitä en pysty tekemään:
minä pystyn mihin vain."

Kevät tulee ja elämä jatkuu, joskin ensin hiljaiselona ja sairauslomana; kuukauden päästä on sitten taas lupa liikkua vapaammin.


Jessica Suomi: "Surumielisyys" (http://www.paivin-ateljee.com/page2)



Lainaukset kirjasta:

Maija Paavilainen 2005. Kokonaisena - rintasyövästä huolimatta. Kirjapaja.
Jessica Suomen taidetta: http://www.paivin-ateljee.com/page2.php

3 kommenttia:

  1. Niin, miksipä se fyysinen/henkinen olotila säälillä muuttuisi. Pahenisi vaan. Mutta toisaalta pitää osata ottaa vastaan lohduttelua ja ennen kaikkea erottaa se säälistä - helppoa se ei ole, muttei mahdotonta. Uskon, että "paraneminen" alkaa kotona helpoimmin kuin sairaalasta. Koti on kuitenkin se paikka, missä ihmisen on hyvä olla. Uskoa tulevaan! :)

    VastaaPoista
  2. Heippa!

    Löysin vasta blogiisi, kun omastani on tullut pidettyä taukoa. Sinä, tokakertalainen. En osaa kuvitellakaan, miltä tuntuu kun 11 vuoden jälkeen se pamahtaa uudestaan ja koko kuvio alusta. Minulla vasta 2.kontrolli lähenee, koko myllystä alkaa pian olla kaksi vuotta aikaa. Olin 32 ekalla kierroksella.

    Onneksi hoitopolkusi alkaa olla lopuillaan!! Voimia!

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommentistasi, Cee!

    Yllätys oli totisesti melkoinen (eikä todellakaan mikään mukava sellainen): en osannut oikeastaan enää edes jännittää helmikuun alun kuvauskeikkaani, niin tottunut olin jo seurantamammografia ja -ultrakäynteihin, joissa olin käynyt jo vuosia omatoimisesti viiden vuoden "kutsuntojen" jälkeen.

    Onneksi onnettomuudessa tautini uusi "vain" paikallisesti ja kasvaimet olivat pieniä. Toivoa ei siis ole heitetty missään vaihessa, vaikka levinneisyystutkimusten tulosten odottaminen olikin kyllä ihan kauheaa piinaa. Jännitin myös patologin vastauksia, itse leikkausta en niinkään, se oli suorastaan vapauttava, sillä tiesin kasvaimia olevan ainakin kaksi ja ettei säästävästi 2001 leikattua rintaa enää uudestaan säästeltäisi, vaan kaikki saisi lähteä. Nykyään nuorilta potilailta leikataankin kai yleensä koko rinta heti pois, ettei näin pääsisi käymään ennemmin tai myöhemmin.

    Blogin kirjoittamisen aloitin sekä oman pääni selvittämiseksi että siksi, että minulle on ekan ja tämän kerran myötä kertynyt aika lailla reippaasti kokemusperäistä tietoa (luettua myös) tästä taudista ja sen sairastamisesta aika lailla, halua kirjoittaa samoin. On ollut ihana huomata, että tästä on ollut ainakin muutamille samaan ikävään jamaan joutuneille myös apua.

    Inhottava tauti, mutta onneksi tosi monissa tapauksissa parannettavissa oleva sellainen.

    Kaikkea hyvää sinulle - ja putipuhtaita kontrollikuvia!

    VastaaPoista