sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Täyttä elämää - hoidoista huolimatta

Kevät on vaihtumassa kesäksi ja valoa riittää pitkälle iltaan. Pihani on puhjennut kukkaan, ja olen itsekin täynnä tarmoa, vaikka sytostaatit ovatkin verottaneet kunnostani sen terävimmän kärjen; teroittamaan ehdin sitten taas syksyllä sytkyistä selvittyäni. Ruohonleikkurin huollettuani (oli jo aikakin opetella lisäämään öljyä!) ajelin tänään ensimmäisen kerran nurmikonkin, pihapuuhat ovat työllistäneet viime aikoina muutenkin. Mukavaa ja monin tavoin palkitsevaa hyötyliikuntaa: voikukkia, rönsyleinikkejä, vuohenputkia ja juolavehniä kitkiessä ketteröityy ja puiden ja pensaiden leikkaamisessa ja oksien silppuamisessa voimistuu syöpäpotilaskin kummasti. :-)

Elämä on siis palannut kaikenlaisista kolotuksista ja jomotuksista huolimatta suht' normaaliksi, vaikkei leikkauksestanikaan ole kulunut vasta kuin kolme kuukautta (28.2.). Aika menee taaksepäin katsoessa tosi nopeasti. Tosi nopeasti edistyy myös tämä kakkosprojektini, sytostaateista on takana jo kaksi kuudesosaa. Eteenpäin on tätä polkua tallattavana vielä melkein toiset kolme kuukautta; kesä-, heinä- ja elokuu kuluvat vielä enemmän tai vähemmän sytkyjen aiheuttamissa meritautifiiliksissä. Ensi viikon hoitojen (kolmas ja samalla viimeinen docetakseli) jään pariksi kuukaudeksi "keinumaan" ihan vain tämän taudin kanssa, työt saavat odottaa tyynempiä aikoja.

Saan olla onnellinen, etten lukeudu kaikkein meritautisimpaan joukkoon, vaan selviän (tai ainakin tähän asti olen selvinnyt) suht' pienillä aallokoilla. Ihan tasaista ei ole minullakaan, mutta kun osaan varustautua ja asennoitua tälle matkalle ja välillä eteen tuleviin myrskyihin oikein, selviän kyllä. Hoitoja en ole pelännyt missään vaiheessa muutenkaan, minulla kun oli edellisestä kerrastani hyvät kokemukset ja ymmärrän, että nämä toisetkin hoidot ovat kaikki vain omaksi parhaakseni. Muut ihmiset tuntuvat pelkäävän hoitojani ja niiden vaikutuksia paljon enemmän - syöpähoidot ovat aika hurjassa maineessa, kuten kaikki muukin syöpään liittyvä. Toivottavasti myytti murtuisi edes hieman tämän blogini myötä, vaikka toisaalta on kyllä ihan totta, että osalle ihmisistä syöpähoidot ja -taudit ovat todella kovia paikkoja, joista ei ihan pienillä merenkäynneillä selvitä - rajumyrskyksi yltyminenkään ei ole mitenkään harvinaista, ihmiset reagoivat hyvin eri tavalla.

Testasin lääkkeettömän väliviikon vointiani tänään myös muutamassa huvipuistolaitteessa - ihan hyvin meni: viikinkivenettä hurjempaan rynkytykseen en olisi uskaltanut mennä muutenkaan. Parissa muussa laitteessa ei tarvinnut edes kiljua, vaan onnistuin nauttimaan sekä koskiseikkailusta että keinukarusellista ihan vanhaan malliin. Toivoa tuli siis taas tupaan roppakaupalla, kun pystyin tekemään samoja (joskin ihan hulluja) asioita kuin ennenkin. Toimintakykyä riitti huvipuistoonkin, ei huonosti tämänikäiselle! :-)

Täyttä elämää olen kalenterini mukaan elänyt muutenkin, välillä toki pieniä aikalisiä ja huilitaukoja ottaen. Osa-aikatöissä olen jaksanut käydä ihan hyvin, samoin olen puuhaillut kaikenlaista muuta mukavaa. Elämä ei ole ollut ruusuilla tanssimista, mutta hienoja tanssiesityksiä olen käynyt katsomassa joka viikko. Niitä riittää vielä parille seuraavallekin viikolle. Peruskouluaan päättävä vanhempi tytär esittää ensi viikolla koulukavereidensa kanssa "vanhojen" tansseja, pienempi neiti puolestaan tähtää joukkueensa kanssa seuraavalla viikolla kisattaviin SM-mittelöihin. Jännitystä ja hienoja hetkiä on siis taas luvassa äidille! Kevätjuhliin saan varustautua tällä kertaa ekstranessuilla: nuorimmaisenikin kun on lentämässä pois tutusta alakoulusta. Pitkä, kuuma ja valoisa kesä alkaa ensi viikolla meille kaikille.

"Valoa kohti.
Valoon.
Mutta ensin pimeän läpi.
Ensin etsittävä
pimeälle nimeä,
ensin etsittävä
pimeästä ovi
itsensä kokoinen,
mentävä läpi
pimeän puhki.
Yksin. Yksin,
itseään kysyen
pelkonsa nimeä kysyen.
Mentävä
pimeän taakse
kohti
läpi.

Ja katso: valkenee!
ja katso:
eräänä päivänä
kaikki valoa."

- Maaria Leinonen


Lähde:

Maaria Leinonen 1991. Sanat kuin ystävän käsi. Valitut runot 1980–1990. Kirjapaja.

torstai 17. toukokuuta 2012

Doing OK and Making my Life

When I started keeping this "diary", I was thinking of writing some words in English every now and then. For some reason (laziness?) I haven't. And we also found the translator (it's not good, I know!). 

I just want you to know, that I'm doing ok: the cancer hadn't spread to any other organs, all (tumors were cut off - there were all together four of them! Right now I try to think that I'm free of cancer - safe and healthy, at least so far.

I have already had two out of six "big" chemos (docetaxel) plus I'm having Xeloda (oral) - only one docetaxel and three CEX to go! The last chemos will take place in early August.

I still got my own hair (not all, but enough) and I have been feeling quite good all the time. Not perfect, but well enough. I'm still working, too.

There are two good old texts in my files, that I want to share with you guys:

 How to Make a Life (by Jennifer Pastiloff)

First: Take everything you’ve ever learned and everything
you’ve yet to discover and place it in a box labeled “Thank You.”

Second: Take a picture of your face and remember
that in ten years time you will be amazed at how gorgeous you were.
Be amazed now.

Third: Find someplace to live.
Make sure it has the ability to let light fall
across the room in such a way that every so often,
you’ll stop and mouth the words “Ah, sunlight.”
Don’t let the books get dusty.
Open them and reread your favorite sentences.

Fourth: Fall in love.
Touch. More than you think.
Have a child if you want one.
If you don’t – don’t.
Let your child out into the world,
discovering for themselves just how magical it is.
Or it isn’t.
It’s theirs to decide.

Fifth: Get a job.
Remember this job is not who you are.

Sixth: Do yoga.
Let your body discover what it’s like to move
without your brain holding its hand.
Tell your brain to take a hike.
Let your body believe fully in its own powers.
Let every person you’ve stored inside your muscles out
to breathe now and again.

Seventh: Do things that make you feel good.
Let your joy be contagious and spread through
your home, your job, your children.
Let it spread through the world like a virus,
so that when you forget it,
every so often, you’ll catch it from someone else.

The impetus that drove me to write this piece was sadness – and, yes, a bit of self-pity – yet from it, the manifesto of my identity was born. - Jennifer Pastiloff

How to Stay Young (This is an old one, but works just fine again!)

1. Throw out nonessential numbers. This includes age, weight and height. Let the doctor worry about them. That is why you pay him/her.

2. Keep only cheerful friends. The grouches pull you down.

3. Keep learning. Learn more about the computer, crafts, gardening, whatever. Never let the brain idle. "An idle mind is the devil's workshop." And the devil's name is Alzheimer's.


4. Enjoy the simple things.

5. Laugh often, long and loud. Laugh until you gasp for breath.

6. The tears happen. Endure, grieve, and move on. The only person who is with us our entire life, is ourselves. Be ALIVE while you are alive.

7. Surround yourself with what you love, whether it's family, pets, keepsakes, music, plants, hobbies, whatever. Your home is your refuge.

8. Cherish your health: If it is good, preserve it. If it is unstable, improve it. If it is beyond what you can improve, get help.

9. Don't take guilt trips. Take a trip to the mall, to the next county, to a foreign country, but NOT to where the guilt is.

10. Tell the people you love that you love them, at every opportunity.

AND ALWAYS REMEMBER: Life is not measured by the number of breaths we take, but by the moments that take our breath away.

Rauhoittavat runot

Vaikka olenkin itse vannoutunut tutkimus- ja kokemustietoihin pohjautuvien asiatekstien kirjoittaja, nautin suuresti, kun saan aihepiiriltään ja tyyliltään osuvan runokirjan käteeni. Ok, rauhallisen nauttimisen sijaan alan välillä innoissani ahmia tekstejä, etenkin, jos ne muodostavat yhtenäisen tarinan, mikä on aika harvinaista runokirjoissa. Yksittäisiä, toisiinsa suoraan liittymättömiä runoja (esim. Risto Rasa) pystyn kyllä nauttimaan pienissäkin paloissa.

Tuorein huippulöytöni oli kolahtanut postilaatikkoon eilen: Irene Kuusimäen "Matkalla uuteen minuuteen" kertoo alle nelikymppisenä rintasyöpään sairastuneen Irenen syöpämatkan vaiheista niin mukaansatempaavasti, että ahmin sen ensimmäisen kerran heti eilisiltana kannesta kanteen. Sulattelemista ja uudelleen lukemista riittää, sillä monet runot olivat kuin suoraan omasta elämästäni joko vuonna 2001 tai 2012. Suorastaan pelottavan upeasti Irene kuvaa muutamilla riveillä isoja asioita ja tekee kirjan edetessä matkaa paitsi leikkaukseen, syöpähoitoihin ja muihin arkisempiin asioihin, myös uuteen minuuteen, josta juuri pari päivää sitten kirjoitin.

Koska kirjaa on ehkä hieman hankala saada käsiin, jollei halua tilata Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksestä itselleen omaa 10 eurolla + postikuluilla, jaan teidän kanssanne tällä kertaa muutamia huippukohtia. Samalla matkalla olleet tai parhaillaan tallustelevat tunnistavat varmasti itsensä näistä. Kuten kirjoittaja itse, toivon minäkin, että tänne naputtelemistani runoista on apua sekä sairastuneille että niille, jotka joutuvat läheisiin tekemisiin syöpää sairastavan henkilön kanssa. Kirja toimii oppaana ymmärtämään, mitä kaikkia ajatuksia ja tuntemuksia sairaus voi tuoda tullessaan. Sama tavoite on tällä blogillanikin. Tässä teille minuun koviten kolahtaneita runoja:

"En aio luovuttaa
taistelen terveyteni takaisin
kahlaan läpi
leikkauksen ja rankkojen hoitojen
takaisin
huomisen saapumisen toivoon."

"Aika hassua
miten sitä
yhtäkkiä näyttääkin
hyvältä toisten silmissä
kun on sairastunut syöpään
odottavat kai kelmeitä kasvoja
kuihtuvaa vartaloa
mutta minähän hymyilen
enkä laihdu
en kiusallanikaan riudu
saavat sitten ihmetellä
miten tästäkin voi selvitä hengissä."

"Hetki ennen heräämistä
näen unta entisestä minästäni
menneistä päivistä
tavallisen ihmisen elämästä
kunnes taas herään todellisuuteen
uuteen erilaiseen aamuun."

"Kun on kohdannut
kuolemanpelkonsa
ei pelkää enää mitään
rajumyrskyä
tai toisia ihmisiä."

"Tänään saan olla
vielä kaunis
pestä hiukseni
kuivata ne
pöyhiä pörrölleen
laittaa vähän hiuslakkaa
tänään
meikkaan itseni huolella
hieman tummuutta kulmiin
paljon maskaraa
pitkiin ripsiin
kynsilakkaa kynsiin
tänään minulla
on vielä mitä pestä
kulmakarvat jotka värjätä
ripset maskaraa varten
huomenna..."

"Sä näytät ihan hyvältä
sanoit hämmästyneenä
kun näit minut viikon päästä
ensimmäisen tiputuksen jälkeen
vastasin kiitos
mutta miltä mun
pitäisi näyttää."

"Katselen aamulla
peiliin
kampaan hiukseni
ja hiukset tarttuvat 
harjaan
otan ne käteeni ja
lasken 
50
ei niin paljon normaalisti
kampaan uudestaan
mutten laske enää
joka vedolla 
lähtee hiuksia
enemmän tai vähemmän
milloinka ne lähtevät 
kaikki."

"Olen saanut 
uusia ystäviä
samassa tilanteessa olevia
kuoleman kanssa
tutuiksi tulleita
tulevaisuuteen luottavia
iloisia ihmisiä."

"Yritin unohtaa
sairauteni hetkeksi
muttei se onnistunut
ovesta se tuli
ja ikkunoista
postiluukusta ja
televisiosta
en päässyt sitä pakoon
vaikka halusinkin
lopulta päätin elää
sen kanssa."

"Minä malttamaton odotin
hoitojen päättymistä
normaaliarkeen palaamista
muttei menneeseen
voi palata
huomasin
pitää jatkaa
uudesta alusta eteenpäin."

Ihan samanlaisia ajatuksia on pyörinyt omassa päässäni, ei mitään kevyitä juttuja, kun omalle kohdalle osuvat. Alan nyt kaikesta huolimatta tai kaiken tämän myllerryksen ansiosta pikku hiljaa päästä omien pelkojeni rouvaksi ja luottaa tulevaisuuteen: tulevaisuus on ehkä sittenkin? Aika monia selviytymis- ja sopeutumiskonsteja on kyllä etenkin nyt tokalla kerralla tullut rohkeasti ja ahkerasti käytettyäkin. Onneksi en ole huomannut muidenkaan yrittävän tehdä minusta ahdistunutta (toivon, ettei kukaan yritäkään!); yritän sitä kyllä aina silloin tällöin ihan itse, yöllä yleensä: 

"Tunnen olevani 
vakaalla pohjalla
sairauteni käsittelemisen suhteen
olenhan löytänyt
monta purkautumiskeinoa
kirjoittamisesta
keskusteluun 
ja lukemiseen
silti
jotkut kuin väkisin
yrittävät tehdä minusta
masentuneen
pelkojensa keskellä elävän
ahdistuneen naisen
miksi
ehkeivät he ole vielä uskaltaneet 
kohdata omia pelkojaan."

Lopuksi vielä elämää ja toivoa täynnä olevat kaksi viimeistä runoa: 

"En ole katkera elämälle
minä janoan sitä lisää."

"Haluan elää 
haluan olla olemassa
niin perkeleesti."


Lähde:

Irene Kuusimäki 2009. Matkalla uuteen minuuteen. 2. painos. Lounais-Suomen Syöpäyhdistys. Painola.

tiistai 15. toukokuuta 2012

Minäkuva ja keho muutoksessa

"Vain muutos on pysyvää" pätee erinomaisesti paitsi organisaatioihin, myös meihin syöpään sairastuneisiin. Kun lumipallo on diagnoosin myötä lähtenyt vierimään, ei sitä ihan hevillä pysäytetä. Muutoksen kouriin joutuvat niin meidän ulkoiset kuin sisäisetkin ominaisuutemme ja käsityksemme, hyvässä ja pahassa.

Eilisiltainen minäkuvan ja kehon muutoksia käsitellyt teemaluento oli mahtava: me paikalle saapuneet naiset (plus yksi mies, joka varmasti tunsi itsensä aika orvoksi) saimme puolessatoista tunnissa tiiviin annoksen muutosvoimaa itsellemme. Olen kyllä jo ehtinyt lukemaankin paljon samoista teemoista, mutta yhdessä juttelemalla ja psykologin alustusta kuuntelemalla palaset alkoivat loksahdella oikein kunnolla kohdilleen.

Mistäkö on kysymys? On ihan tutkittua tietoa, että vakavaan sairauteen sairastuneen naisen sisäinen minäkuva ja näkemys omasta itsestä muuttuvat - entinen minä ikään kuin pyyhkiytyy pois. Persoonallisuus katoaa ja nainen tuntee itsensä erilaiseksi kuin ennen sairastumista. Sairastuminen kääntää katseen omaan olemiseen uudessä valossa; muuttuminen ja sen oivaltaminen sekä elämän kokonaisuuden paljastuminen johtavat eksistentiaaliseen kriisiin. Aiemmin koettu tuttu ja tavallinen muuttuu uudenlaiseksi, oudoksi ja pelottavaksi. Myös keho on "tuottanut pettymyksen": nainen ei enää kykene hyväksymään vartaloaan tai luottamaan sen toimintaan. (Leino 2011, 30). Kyseessä on siis megaluokan kriisi, ei mikään pikkujuttu.

Eri ihmiset suhtautuvat näihin väistämättömiin muutoksiin eriasteisella "vakavuudella"; niiden vakavuutta tuskin kuitenkaan yksikään kieltää. Kehon muutoksiin suhtautumistavat tulevat hyvin esiin Niina Revon (2008, 5) ja Maija Paavilaisen (2005, 15) mietelmissä:

"Minä kunnioitan sitä kukkivin köynnöksin, sillä se on minun arpeni.
Minun arpeni on kaunis, koska se saattaa pelastaa minun henkeni."
- Niina Repo

"Kokovartalopeilistäkään en aluksi näe muuta
kuin puuttuvan rinnan." 
 - Maija Paavilainen

Maijankin (2005, 59) käsitys muuttuu onneksi matkan varrella vähän positiivisemmaksi hänen sopeutuessaan uuteen tilanteeseen:

"Jos joku kurkistaa kaula-aukosta, proteesi näkyy.
Miksi kukaan kurkistaisi?"
- Maija Paavilainen

Tätä samaa olen miettinyt itsekin, ja pitänyt tiukkojakin paitoja proteesin kanssa: tyhmempi ei edes arvaa mitään, fiksu taas ei sano mitään, vaikka jotain "feikkiä" huomaisikin. :-)

Eilisen luennon yksi huippukohta oli minusta sen älyäminen, että "miesten silmin" katsottavien objektien sijasta meidän naisten tulee kokea itsemme sisältä ohjautuviksi subjekteiksi. Sillä kun ei oikeasti ole tässä tilanteessa kerrassaan mitään väliä, mitä joku muu meidän kehoistamme ja arvistamme on mieltä, kunhan itse niiden kanssa pärjäämme ja säilymme mahdollisimman toimintakykyisinä pienistä puutteistamme huolimatta. Aika harvassa sitä enää tässä iässä täydelliset naiset ja miehet ovat muutenkaan, yhdellä repsottaa vatsanahka, toisella on rupsahtanut joku muu paikka. Ulkonäöllä ja itsetunnolla vain on valitettavasti aika selkeä yhteys toisiinsa, mutta niiden molempien tulisi mieluummin ohjautua sisältä kuin ulkoa päin. Siihen tähtäämme. Niina Repo sanoo tämän saman asian minusta tosi hienosti (Parkkinen 2008):

"Me naiset olemme alituisessa ristiriitatilanteessa, toisaalta ei saa olla ruma, toisaalta ei kaunis. Toisaalta pitää päteä, olla hyvä, toisaalta pitäisi olla suorittamisen ulkopuolella ja nähdä elämässä kestävämpiä ja suurempia arvoja. Voisi olla helpottavaa, jos pitäisimme mielessä, että "oikeaa" tapaa olla on turha tavoitella, koska sellaista ei ristiriitaisten mielipiteiden viidakossa ole olemassa. Aina joku on eri mieltä. Meidän ei tarvitse antaa määritellä itseämme ulkopuolelta. Jokainen on oman elämänsä sankari - täydellisiä yksilöitä ei olekaan. Kauneutta, sisäistä eikä ulkoista, ei voi mitata. 

Hyvyys ja kauneus riippuu niin monesta asiasta. Joskus arpikin voi olla kaunis. Aina voi kuitenkin yrittää olla fiksumpi ja inhimillisempi, ymmärtäväisempi ja toteuttaa omia, oikeiksi kokemiaan arvoja, pontevammin. Se, että naisia määritellään niin paljon ulkonäön perusteella, on omituista, turhauttavaa, pelottavaakin. Luin taannoin erään artikkelin, jossa eräs mies listasi itäisen naapurimaamme vaikuttajia. Joka ikisen naisen kohdalla oli mainittu hänen kauneutensa tai seksikkyytensä. Turha mainitakaan, oliko samoja juttuja mainittu miehistä."
Kuva: https://www.facebook.com/BreastCancerAwareness

Suurempi kuin ulkoinen myllerrys taitaa kuitenkin olla sisäinen muutos, jolta siltäkään harva välttyy, sillä "kun ihminen sairastuu, hän yleensä huomaa olevansa enemmänkin henkinen olento, jolla on keho - kuin keho, jolla on mieli" (Suomen syöpäpotilaat ry:n esite). Niina Repo puolestaan arvioi haastattelussa Arpi-kirjansa olevan "kirja, joka kertoo ihmisestä isojen muutosten äärellä" (Parkkinen 2008). Sitä se juuri onkin, ja hieno sellainen, ehdottomasti kaikkein vaikuttavin, tai siis minuun kaikkein suurimman vaikutuksen tehnyt rintasyöpäkirja.

Eri ihmiset sopeutuvat eri tavalla paitsi kehollisiin myös henkisiin muutoksiin. Kyky sopeutua rintasyöpään ja sen hoitoihin on yhteydessä fyysiseen ja psyykkiseen hyvinvointiin: mitä paremmassa kunnossa olet, sitä paremmin todennäköisesti sopeudut uuteen tilanteeseen. Pahimmassa tapauksessa tärkeiden elämänarvojen, kuten terveyden ja seksuaalisuuden, menettäminen voi johtaa elämän tarkoituksen menettämiseen. Toisaalta sairastuminen saa aikaan myönteisiäkin asioita, kuten elämänarvojen tärkeysjärjestykseen asettamista, ihmissuhteiden kiinteytymistä ja lähentymistä sekä elämän peruskysymysten ja olemassaolon pohtimista. (Leino 2011, 28). Poikkeuksia näihin "sääntöihin" löytyi tosin jo eilisestä pienryhmästämmekin: puoliso tai ystävät eivät esimerkiksi aina olleet osanneet tai halunneet olla sairastuneen tukena, päinvastoin. Kuulinpa ekalla kerrallani sellaisestakin miehestä, joka ei rintaleikattua vaimoaan enää halunnut edes katsoa, koskemisesta puhumattakaan. Ko. vaimo oli muuten kaiken lisäksi tosi nuori, silloista minua (31) nuorempi; olimme yhdessä nuorten rintasyöpäpotilaiden virkistyspäivää viettämässä. Aivan karmeaa ja ala-arvoista meininkiä kerta kaikkiaan. Plussiakin oli löydetty toki: aitoa myötätuntoa, kärsivällisyyttä ja uusia vahvuuksia.

Minäkuvan ja kehon muuttuminen on lopulta itsetunto- eli omanarvontuntokysymys. Itsetuntohan tarkoittaa tietoisuutta omasta arvosta, itsekunnioitusta. Kysymys on siis ennen kaikkea itsensä hyväksymisestä ja omiin mahdollisuuksiinsa uskomisesta. Kunnon kolauksen saaneen ihmisen itsetunto - siinä missä minäkuva ja kehokin - ovat romahtaneet ainakin hetkeksi, ja syövereistä ylös rämpimiseksi ihmisillä on erilaisia keinoja. Kaikki keinot ovat onneksi Eva Nilsoninkin mukaan sallittuja. :-)

Parhaita paloja vielä loppuun Niina Revolta (2008, 36): sairauden mukanaan tuoma rohkeus on nimittäin yksi parhaista alhaisen itsetunnon syövereistä ylös nostavista tekijöistä - toimii myös itselläni:

"kun ei ole enää, tavallaan, mitään menetettävää, ei ole mitään menetettävää, 
ei tarvitse pelätä, olla huolissaan mistään,
 ja parasta tässä uudessa itsetunnossa on, 
että voi vihdoin avata suunsa ja puhua niistä asioista, joista haluaa, 
koska ennenhän se ei ollut, ymmärräthän, 
mitenkään, 
ei missään nimessä, 
mahdollista"


Lähteet:

Kaija Leino 2011. Pirstaloitumisesta kohti naisena eheytymistä – Substantiivinen teoria rintasyöpäpotilaan sosiaalisesta tuesta hoitoprosessin aikana. Acta Universitatis Tamperensis 1652. Tampere University Press. http://acta.uta.fi/pdf/978-951-44-8555-8.pdf
Eva Nilson 2012. Minäkuvan ja kehon muuttuminen sairauden myötä. Luento ja PowerPoint-tiivistelmät. Pirkanmaan Syöpäyhdistys 14.5.2012.
Maija Paavilainen 2005. Kokonaisena - rintasyövästä huolimatta. Kirjapaja.
Laura Parkkinen 2008. Haastattelussa Niina Repo - elämää pää oksennussangossa ja keimailua peruukeissa. http://ellit.fi/liikunta-ja-terveys/terveys/haastattelussa-niina-repo-elamaa-paa-oksennussangossa-ja-keimailua-peruukeissa
Niina Repo 2008. Arpi. WSOY.

perjantai 11. toukokuuta 2012

2. iso sytky ja pään CT-kuvaus

Tällä viikolla on taas tapahtunut kaikenlaista myös tällä syöpärintamalla: tiistaina otettiin labrat, keskiviikkona kävin pään tietokonetomografiakuvauksessa ja torstaina sain toisen satsin docetakselia suoraan suoneen.

Ihan ok menivät onneksi kaikki kolme: labroissa oli kyllä pientä häikkää ALAT-maksa-arvossa, ei pysynyt ihan normirajan sisällä, mutta ei onneksi ollut ihan mahdotonkaan - vielä... Koville joutuvat sekä maksa että munuaiset näiden myrkkyjen kanssa, muiden (esim. alkoholin) kanssa pitääkin nyt ryhtyä vielä tiukemmalle nollalinjalle: onneksi kaupasta saa myös alkoholittomia siidereitä saunajuomaksi.

Viikon jännittävin tapahtuma oli keskiviikon CT-kuvaus: en ole ennen työntänyt päätäni vastaavaan pensaaseen. Tämä pensas oli kyllä aika huono piiloutumispaikka, eikä siellä onneksi tarvinnut kauan yrittääkään lymyillä. Ihan aluksi minulle laitettiin kanyyli kyynärvarteen valmiiksi ja otettiin ensimmäiset "viipalekuvat" ilman varjoainetta, jonka jälkeen sain kanyylin kautta jodia suoneen ja kuvaus toistettiin varjoaineen kanssa. Yksi kuvaus kesti vain pari minuuttia: tosi nopeasti saa pään sisällön nykytekniikalla dokumentoitua. Onneksi tiesin odottaa jodin aiheuttavan aika erikoisia sivuvaikutuksia: varjoaineen imeytyessä elimistöön tuntuu nimittäin hetken aikaa ihan siltä, kuin pissaisi housuihinsa. Näin ei onneksi kuitenkaan oikeasti käy, vaan kyse on vain hyvin poikkeuksellisesta tuntemuksesta, ja jatkoin kuvien oton jälkeen matkaani kuivissa pöksyissä.

CT-kuvien tuloksia ei onneksi tarvinnut kauan odotella, sillä minulla oli lääkäri- ja hoitoaika syöpäpolille jo heti seuraavaksi aamuksi. Torstai oli toivoa täynnä, mutta jännitys oli silti jälleen kerran ihan mahdoton: epävarmuus ja odottaminen ovat näissä hommissa ne kaikkein kamalimmat demonit, minulle ainakin. Onneksi ihana lääkäri kertoi vapauttavat tulokset aivan ihanalla tavalla: "Pää on puhdas!" Ei siis mitään syöpään viittaavaa missään palasessa. Gammakameralla aiemmin otetuissa epäspesifimmissä luustokuvissa näkynyt harmaa alue ei siis ollut mitään vakavaa, vain vaaraton asvalttiin kaatumisesta johtunut kalloluun painuma. Olo oli todella huojentunut. Muutenkin kaikki oli ihan ok, ja lääkäri tilasi minulle sairaala-apteekista päivän docetakseliannoksen. Ennen lääkkeen saapumista ja tiputuksen aloittamista ehdin vielä käydä "hyppytunnilla" reilun kivenheiton päässä olevalla työpaikallani lounaalla ja kertomassa hyvät uutiset.

Docetakselitiputus meni mukavasti: hoitajat olivat ihania, ja parin tunnin lepäily teki muutenkin hyvää aikaisen aamunousun väsyttämälle kropalle. Voimistuneen sulkasadon (jota tosin eivät vielä muut edes huomaa, hiuksia kun riittää edelleen vaikka muille jakaa) innoittamana bongasin sytostaattihuoneen pöydältä ihanan värikkään pinon sytomyssypipon: taidokkaita ja värikkäitä luomuksia, joista fuksianpunainen puuvillapipa läksi mukaan matkaan kaljupääpäiviä odottamaan. Ne kun ovat auttamatta edessä, mahdollisesti jo hyvinkin pian. Uusi sytkyannos kun voimistaa hiusten lähtölaskentaa aika lailla, eikä docetakseli kuulemma säästä ketään, oli potilas kuinka paksulettinen lähtötilanteessa hyvänsä. Jäämyssyjen yhteiskäytöstäkin on nyttemmin TAYSissa luovuttu kokonaan MRSA-bakteerivaaran vuoksi. Oman hankkimista en edes ajatellut kovan hinnan (noin 200 euroa) kuultuani. Hiukset kasvavat kyllä takaisin, mahdollisesti vielä aikaisempaa vahvempina, kuten minäkin. Aika vahvoja ollaan sitten kyllä jo molemmat. :-)

Keskiviikkoiltana ison sytkyn sietämiseksi aloitettu Dexametason-kortisonikuuri on sekin vaikuttanut elämääni aika lailla: "superkuun" jälkeen nukun nyt sitten huonosti näiden kortisonipiristeiden vuoksi. Univelkaa kertyy, kun herää joka yö ihan liian aikaisin: eilen ja tänään aivot päättivät aloittaa päivän jo kello neljä. Aikainen lintu nappaa tässä tapauksessa itselleen omaa hiljaista kirjoitusaikaa: jostain syystä kirjoittaminen sujuu minulta parhaiten joko tosi myöhään illalla tai sitten näin aamuyöstä. Tietokoneeni kello on juuri nyt 5:03 paikallista aikaa. Suomessa on siis jo perjantai, vaikka Amerikan ajassa - jossain niistä! - kulkeva Blogger muuta väittää.

Eilen en edes yrittänyt tuottaa uutta tekstiä, sillä jännitin aivan liikaa paitsi CT-kuvan tuloksia, myös sitä, oliko edellisiltana Bloggerista saamani virheilmoitus tuhonnut aikaisemmat kirjoitelmani. Onneksi ei, eikä aamulla koneen aukaistessani edellisiltaisesta virheestä ollut enää tietoakaan, ja kaikki tekstit ja tilastot olivat ennallaan. Viisastuin virheilmoituksesta kuitenkin sen verran, että copy-pastasin ja talletin tekstini kommentteineen ja kissakuvineen päivineen Word-dokumentiksi; lisäsin "kässärin luonnokseeni" lopuksi myös sivunumerot ja sisällysluettelonkin. Uudet tekstit päätin lisätä sinne myös aina sitä mukaa, kun niitä julkaisen. Kenties yritän vielä jonain kauniina päivänä julkaistakin nämä jollain foorumilla, kuten yksi potilasystäväni minulle ehdotti? Tuskin näistä vuodatuksistani ihan Finladia-ehdokkaaksi asti on, ja vertaistueksi kollegoilleni tämän uusimman projektini loppuraporttia lähinnä ajattelenkin. Parhaassa tapauksessa autan näillä terapiateksteilläni myös muita.

PS. Näiden sivujen katselujen historiassa on Bloggerin tilastojen mukaan eilen ylittynyt 4000 katselukertaa. Aika huimaa!

maanantai 7. toukokuuta 2012

Kevätaurinkoinen normiolopäivä

Elämä voittaa, siltä ainakin tänään on tuntunut. Vaikka minusta on ihan vastikään leikattu neljä pahanlaatuista kasvainta ja saan parhaillaan sairauden nujertamiseksi hurjia hoitoja, olen tänään voinut tosi hyvin ja tuntenut itseni terveeksi - hetkittäin jopa unohtanut olevani syöpäpotilas.

Terveys voidaan määritellä joko negatiivisesti ruumiillisten ja henkisten sairauksien poissaolona tai positiivisesti hyvänä ruumiin ja hengen tilana, jota kuvaa parhaiten sana hyvinvointi. Vanhan määritelmän mukaan "terveys on täydellinen fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin dynaaminen tila eikä vain taudin tai heikkouden puutetta" (WHO 1948). Nykytutkijat (Huber ym 2011, ref. Hautamäki-Lamminen 2012, 23) kritisoivat ihan aiheesta tuota vanhaa määritelmää sen "täydellisyyden" vuoksi ja määrittävät terveyden "yksilön kyvyksi sopeutua ja selviytyä sosiaalisen, fyysisen tai tunne-elämään liittyvän haasteen aiheuttamasta häiriöstä". Aikamoinen häiriöhän tämä toinenkin sairastuminen on ollut, mutta alan jo pikku hiljaa uskoa, että sopeudun ja selviydyn siitä voittajana. Muita varteenotettavia vaihtoehtoja ei kyllä edes ole, sopeutumis- ja selviytymiskeinoja onneksi useitakin - tämä nettipäiväkirja muiden muassa.

Energiaa sopeutumiseen ja selviytymiseen saan myös monista muista asioista, kunhan ne vain huomaan. Pimeän ja synkän talven jälkeen luonnossa on taas valoa ja elämää. Luonto on herännyt eloon, kasvit yhteyttävät ihan vimmaisina ja kasvattavat uusia lehtiään valtavalla vauhdilla, sinivuokot, skillat ja muut kevätlajit kukkivat ja nurmikko nousee nopeasti. Eläinten puuhista puhumattakaan; omasta kissastakin huomaa eron: ulos on kova hinku ja yöjalassa ollaan harva se yö. Valo ja lämpö ovat herättäneet myös meidät ihmiset pihoillemme puuhailemaan ja kaupungille käppäilemään.

Kevät on hienoa aikaa, ja on hienoa voida itsekin niin hyvin, että pystyy nauttimaan siitä. Pieniä nautintoja ja väriä elämään on vain osattava löytää ja ottaa ilo irti pienistä hetkistä. Tänään minua ilahduttivat mm. sininen taivas ja valkoiset poutapilvet, keväinen vihreys ja "monivärinen vireys": jumppasalilla pistin näet merkille, että kanssajumppareillani oli jos jonkinvärisiä toppeja mustien pöksyjensä vastapainoksi. Pitää laittaa seuraavan kerran taas pinkkiä päälle, olin tänään itse ihan mustissani. :-)

Tänään olin siis itsekin tosi hyvässä vireessä ja ehdin ja jaksoin monenlaista: lyhyen työpäivän, kokouksen, urheilullisten heräteostosten, kahden jumpan (pilates ja muokkaus tuntuivat molemmat tosi hyviltä, oma kunto samoin), ruokakaupan, saunan ja Salkkareiden lisäksi ehdin kuuntelemaan YouTubeen ennättänyttä "Dalai Lamaa" Emma Salokosken uudelta levyltä muutamaankin kertaan. Tämänkin kappaleen sanat osuvat jotenkin niin hyvin tähän tilanteeseeni:

"... toivoisin, etten olisi niin haavoittuva
sietäisin tätä musertavaa vastuuta
olkoonkin etten aina tietäis ratkaisua
öisin yksin valvon 
kirjoitan tarinoita...

... sisukas ja pelkäämätön oon..."

Valoa pimeään saadaan siis myös Emman aivan ihastuttavan levyn myötä: koko levyllinen aivan mielettömän kaunista kuunneltavaa! Taidanpa ostan levyn itselleni äitienpäivälahjaksi...

Tämän viikon torstaille suunnitellun toisen ison sytkyn (dosetakselin) jälkeen seuraa varmaan pienellä viiveellä taas kaikenlaisia kolotuksia ja muita epämukavuuksia. Onneksi oireet tulevat ja menevät, ja kun sen tietää, ne kyllä kestää, ja avuksi voi ottaa oireenmukaisia täsmälääkkeitä: närästykseen närästyslääkettä, särkyihin särkylääkettä jne. Noina vähemmän normioloisina päivinä on myös mukava kuunnella rauhallisia ja kauniita kappaleita ja keskittyä taas välillä olemaan ihan vaan kotikissana itsekin - ilman yöjuoksuja tosin.


Jessica Suomi: "Kolme iloista kattia" (itse nimetty, oma taulu)

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Tottelemattomista syöpäsoluista, sisäisistä rikkaruohoistamme

Jokaisessa biologissa asuu sisällä pieni biologi, vaikka hän olisi jo ehtinyt vaihtamaan alaa ja opiskelemaan toisen maisterintutkinnonkin. Jokaisesta opettajaopintonsa onnellisesti loppuun saattaneesta löytyy vastaavasti sisäinen opettaja, oli nykyinen työnkuva sitten mitä oli. En toimi biologina enkä opettajana, mutta olen molempia. Lisäksi olen kaikenlaista muutakin - rooleja riittää!

Tärkein rooleistani on jo pian 18 vuoden ajan ollut äidin rooli, johon kuuluu tällä hetkellä muun muassa ammattilukiolaiseni kirjojen ostaminen (tai ainakin maksaminen) ja niiden pikaselailu. Mielenkiintoista luettavaa itselleni (ja varmaan teille muillekin) löytyi lukion terveystiedon kirjasta. "Terve!"-kirjasarjan ykkösosassa on nimittäin erittäin hyvin kerrottu näistä meidän sisäisistä rikkaruohoistamme, syöpäsoluista. Varsinaisia juolavehniä ne kyllä ovatkin: hedelmälliseen maahan levittäytynyt pienenpieni "siemen" saa aikaan aikamoista tuhoa, jos tulokasta ei huomata ajoissa ja saada tuhottua heti alkuunsa. Tottelemattomina ne tosin saattavat tehokkaista torjuntakeinoista huolimatta palata ja alkaa rehottaa uudestaan. Näin juuri kävi itsellenikin.

Nyt ovat sitten taas uudet hurjat tuholaismyrkyt käytössä, ja sisäisen puutarhurini suurin toive on tästä ei-toivotusta rikkaruohosta vapautuminen. Katja Hautamäki-Lammisen tuoreesta väittäristä (2012, 27) löytyy selkeä selitys em. (solu)myrkkyjen, virallisemmin sytostaattien eli solunsalpaajien toimintaperiaatteesta: "sytkyt" ovat "voimakkaita lääkeaineita, jotka yleensä estävät solujen jakaantumista (sytostaattinen vaikutus) tai tuhoavat jakaantumisvaiheessa olevia soluja (sytotoksinen vaikutus)". 

Ja minkälaisia soluja! Lukion terveystiedon kirjan sivulla 71 on selitetty syöpäsolun olemus tosi hienosti. Otan taas vapauden lainata itseäni viisaampien kirjoittamaa tekstiä ja jakaa teille tätä huisin hyvin muotoiltua tietoa. Oppikirjat ovat muuten kehittyneet tosi paljon sitten 80-luvun lopun lukiovuosieni. Terveystietoahan meillä ei silloin edes opiskeltu, mikä on kyllä jälkikäteen ajateltuna iso vahinko. Juuri terveystietoa kuuluisi joka ikisen opiskella ja osata; peruskoulun opsiinkin sitä onneksi nykyisin (yläkoulussa) kuuluu. Kerrankin hyvänsuuntaista kehitystä - vielä kun saataisiin tasokurssit takaisin kieliin ja matikkaan...

Kappale kuusi (s. 70-79) on nimetty koruttomasti: SYÖPÄ. Alussa on ajattelemaan herättäviä kysymyksiä, joihin ei suurin osa ihmisistä varmasti tiedä oikeita vastauksia, jos kukaan: "Mikä aiheuttaa syöpää?", "Voiko syöpä tarttua tai periytyä?", "Kenellä on suurin riski sairastua?", "Miksi syöpä on yhä yleisempää?", "Kuinka moni paranee syövästä?" - Osaisitko SINÄ vastata näihin?

Lainaan nyt suoraan kutoskappaleen ensimmäistä alakappaletta "Yksi nimi - monta sairautta" (s. 70-71):

"Syöpä on yhteisnimitys monimuotoiselle tautiryhmälle, johon kuuluu yli 2000 sairautta. Jokainen syöpä on oma erilainen sairautensa, jonka syyt, vaarallisuus ja hoitotavat vaihtelevat. Syöpää voi esiintyä lähes kaikissa ihmiselimistön osissa. Kaikilla syövillä on eroista huolimatta myös yhteisiä piirteitä.

Syövän synty 

Ihmiskehossa syntyy joka hetki lukemattomia uusia soluja vaurioituneiden ja kuolleiden solujen tilalle. Vanhojen solujen tuhoaminen ja uusien solujen muodostuminen on tarkoin ohjattu tapahtuma, jota säätelevät muun muassa solun sisällä olevat perintötekijät eli geenit. Joskus käy kuitenkin niin, että solun toiminta häiriintyy perintöaineksessa tapahtuvan virheen eli mutaation seurauksena.

Häiriöitä aiheuttavia tekijöitä tunnetaan useita erilaisia. Yhteisnimellä niitä kutsutaan karsinogeeneiksi eli syöpää aiheuttaviksi tekijöiksi. Karsinogeenit voivat olla erilaisia kemiallisia aineita tai säteilyä. Jopa eräiden virusten ja bakteerien on todettu liittyvän syövän syntyyn.

Solun muuttuminen syöpäsoluksi on hidas tapahtumasarja, joka usein kestää vuosia tai jopa kymmeniä vuosia. Perimäaineksen muutokset voivat johtaa useiden välivaiheiden kautta esisyöpäsolukon syntyyn. Tällaiset solut ovat myös ulkoisilta piirteiltään normaaleista soluista poikkeavia. Elämäntavoilla ja erilaisilla karsinogeeneillä on paljon vaikutusta siihen, kehittyykö esisyöpäsoluista vähitellen varsinaisia syöpäsoluja. 

Syöpäsolun tunnusmerkit 

Syöpäsoluilla on monia biologisessa mielessä uskomattomia ominaisuuksia.
  1. Hallitsematon lisääntyminen: Syöpäsolut jakaantuvat kiivaasti. Lisääntyessään ne muodostavat pahanlaatuisen kasvaimen, joka valtaa yhä enemmän alaa terveeltä kudokselta. Lopulta kasvain vaurioittaa elimen, jossa se kasvaa.
  2. Tottelemattomuus: Syöpäsolut jatkavat lisääntymistään, vaikka ympäröivistä kudoksista tulee lopettamiskäskyjä. Syöpäsolut osaavat myös välttää solun sisäisen itsetuhomekanismin eli ohjelmoidun solukuoleman. Tavallisesti solut tuhoavat itse itsensä, mikäli ne havaitsevat toiminnassaan virheitä. Näin ei käy syöpäsoluille, vaan ne voivat lisääntyä loputtomasti, jos happea ja ravintoa on saatavilla riittävästi.
  3. Verisuonten houkuttelu: Vinha solunjakaantumisvauhti vaatii paljon happea ja ravintoa. Tämän takia syöpäsolut erittävät ainetta, joka lisää uusien veri- ja imusuonten kasvua syöpäsolun ympärille.
  4. Leviäminen: Kasvaimesta irronneet syöpäsolut voivat tunkeutua veri- ja imusuonten seinämän läpi ja sitä kautta levitä muualle elimistöön muodostaen uusia syöpäkasvaimia eli etäpesäkkeitä.
Vaikka olen itse lukenut monia opuksia, mm. lääkisläisten "Syöpätaudit"-tenttikirjan rintasyövän osalta, tykkäsin tästä lukiolaisille suunnatusta tosi hyvin esitetystä versiosta. Tällaisiahan nämä meidän sisäiset rikkaruohomme juuri ovat: hallitsemattomasti lisääntyviä ja tottelemattomia kuin vuohenputket, juolavehnät, rönsyleinikit ja voikukat puutarhoissamme. Yritän itse pitää näitä kiusankappaleita aisoissa ihan vaan mekaanisin keinoin, vaikka välillä tekisi mieli ottaa kovemmat myrkyt käyttöön niihinkin. :-)

Lopuksi vielä linkki erään kollegan tuoreeseen blogiin, jossa käsitellään aika lailla samaa asiaa aivan loistavan rikkaruohovertauksen kautta: http://ajatelmiani.vuodatus.net/blog/3206440/rikkaruoho/

Ihania keväisiä kitkemispäiviä kesän kukkaloistoa odotellessa!


Lähteet:

Mikael Fogelholm, Helena Huuhka, Paula Reinikkala & Tuula Sundman 2012. Terve! 1, Terveyden perusteet. 1-3 painos. Sanoma Pro Oy.
Katja Hautamäki-Lamminen 2012. Seksuaalisuuden muutokset syöpään sairastuessa - tiedontarpeet ja tiedonsaanti. (Changes in sexuality due to cancer - information needs and access). Acta Universitatis Tamperensis 1716. Tampere University Press. http://acta.uta.fi/pdf/978-951-44-8760-6



lauantai 5. toukokuuta 2012

Lukeminen kannattaa aina - ja sitä riittää!

Olen tässä pikku hiljaa koonnut yhteen lukemattomia ja luettuja rintasyöpäopuksia word-tiedostoon. Tässä teillekin tiedoksi jo aikas vaikuttava listaus, jollaista en ainakaan ole itse mistään löytänyt valmiina. Toivottavasti siitä on iloa ja hyötyä jollekulle muullekin. Suurin osa kirjoista on naisten kirjoittamia, mutta mukana on myös rintasyöpäpotilaiden miesten kirjoittamia, jotka kyllä itse jätän suosiolla lukematta, jotain muuta ne voivat hyvinkin kiinnostaa. Saatan käydä täydentämässä tätä vielä, jos ja kun jotain uutta (tai vanhaa) ilmestyy. Ammennettavaa kun tässä aiheessa riittää. 

Rintasyöpäblogeja on myös tosi paljon, etenkin nuorten kirjoittamia. Aivan mahtavia tekstejä: elämänmakuisia, rohkeita ja rehellisiä! Niistä en kuitenkaan taida ihan samanlaista listaa alkaa kokoamaan. Rintasyöpäyhdistyksen nettisivuilta löytyy niitä onneksi jo aika mukavasti (omanikin hetken päästä), jos osaa oikeasta paikasta mennä etsimään. Laitan varuiksi linkin tämän sivun loppuun. Miksei sinne voisi vaikka käydä viemässä tämän kirjalistankin? Ajatuksia herättäviä lukuhetkiä!

Rintasyöpäkirjoja, -artikkeleita ja -tutkimuksia:

Marja Aarnipuro 2011. Rintasyöpävuosi. Teos. Ks. myös Rintasyöpävuoden Facebook-sivu: https://www.facebook.com/pages/Rintasy%C3%B6p%C3%A4vuosi/277592032265553?ref=ts 
Marja Aarnipuro 2012. Kontrollista kontrolliin. Syöpä 5/2012, s. 27.
Marja Aarnipuro 2014. Rintasyövän jälkeen. Teos. http://www.teos.fi/uutiset/marja-aarnipuron-rintasy%C3%B6p%C3%A4vuosi-kirjalle-odotettua-jatkoa.html
Marja Aarnipuro 2019. Rintasyöpämatka. Docendo. https://docendo.fi/sivu/tuote/rintasyopamatka/2441181
Kati Ahonen 2005. Elämän nuorallatanssija. Pilot-kustannus.
Pirkko Aitoaho 2005. Parempia ihmisiä. Otava. 
Noora Ala-Korpela & Veera Rasi 2011. KAUNIIT IHMISET EIVÄT SYNNY TYHJÄSTÄ. Naisten kokemuksia rintasyövän aiheuttamista muutoksista naiseudessa ja seksuaalisuudessa sekä saadusta tuesta. Opinnäytetyö. Diakonia-ammattikorkeakoulu, Pori. Hoitotyön koulutusohjelma, diakonisen hoitotyön suuntautumisvaihtoehto, sairaanhoitaja (AMK) + diakonian virkakelpoisuus.
Else-Maj Albrecht & Seija Pukonen 1979. Toivoa epätoivossa – syöpäpotilaan kokemuksia. Tammi.
Mirjo Anttola-Hakala 2009. Karkauspäivä. Omakustanne. Kuuntele myös Mirjon haastattelu: http://areena.yle.fi/radio/1286873
Petri Bono ja Heikki Joensuu 2010. Rintasyövän uudet täsmälääkehoidot. Duodecim 2010;126(10):1205-1215.
Lisa Carey 1998. Merenneitojen laulu. WSOY.
Sirkka Garam 2008. Rintamalla. Syöpä, minä, me. Kirjapaja.
Satu Hassi 2002. Tukka hattuhyllyllä. WSOY.
Katja Hautamäki-Lamminen 2012. Seksuaalisuuden muutokset syöpään sairastuessa - tiedontarpeet ja tiedonsaanti. (Changes in sexuality due to cancer - information needs and access). Acta Universitatis Tamperensis 1716. Tampere University Press. http://acta.uta.fi/pdf/978-951-44-8760-6
Päivi Hietanen 2014. Rintasyövän hoitotrendit – lisää lääkkeitä ja parantuneita potilaita. Suomen Lääkärilehti 42/2014, 2678.
Päivi Hietanen & Juha Nirkko (toim.) 1996. Haaste elämältä. Kokemuksia syövästä. Suomalaisen kirjallisuuden seura.
Marketta Hyytiäinen & Sari Karppinen 2012. RINTASYÖPÄÄ SAIRASTAVAN NAISEN SELVIYTYMISEN TUKEMINEN. Naisten ilta Keravan seurakunnassa. Opinnäytetyö. Diakonia-ammattikorkeakoulu. Diak Itä. Pieksämäki. http://publications.theseus.fi/bitstream/handle/10024/52327/Hyytiainen_Marketta_Karppinen_Sari.pdf?sequence=1
Marika Javanainen & Paula Immonen (toim.) 2008. Rintasyöpä. Syöpäsäätiön XXXV Symposiumi 7.–8.2.2008. Focus Oncologiae, Syöpäsäätiön julkaisusarja No 9, 2008. http://cancer-fi-bin.directo.fi/@Bin/644fb1e60cf8c8cff7dff23f41a93409/1420955879/application/pdf/52520449/FocusO_2008_verkko.pdf  
Pirjo Kainulainen 2012. Ammattina potilas. Into Kustannus. http://www.intokustannus.fi/kirja/ammattina_potilas/
Pirjo Kainulainen 2012. 11 vuotta syöpäpotilaana. Levinnyttä rintasyöpää sairastava Pirjo kertoo tarinansa. Apu 12.4.2012. http://www.apu.fi/artikkeli/11-vuotta-syopapotilaana
Susanna Kallio 2012. Syöpäsäärystimet. Omakustanne. http://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/http%253A%252F%252Fwww.btj.fi%252Fat_1822646
Pia Kaulio & Leena Rosenberg (toim.) 2008. Nainen ja rintasyöpä - Rikottu mutta kokonainen. Minerva Kustannus Oy. http://www.minervakustannus.fi/kirjat/kirja.php?kirja=408
Ray Kluun 2007. Vaimo kävi lääkärissä. Like.
Hanna Kostamo 2015. Twin Managementtia ja vähän erilainen hoitovapaa. Arator Oy. http://www.arator.fi/twin-managementtia.html
Irene Kuusimäki 2006. Matkalla uuteen minuuteen. Lounais-Suomen Syöpäyhdistys.
Jari Kylmä 2012. Toivo elämän voimana. Rinnakkain. Rintasyöpäyhdistys Europa Donna Finland ry. Tiedotuslehti 2/2012, s. 4-5. http://www.rintasyopayhdistys.fi/media/lehdet/rinnakkain-2-2012-low.pdf
Annukka Kyytinen & Hilkka Toivonen-Alastalo 2010. Diagnoosi: Rintasyöpä. Books on Demand.
Kirsti Lagerspetz 2000. Mitä tulee mieleen – psykologin esseitä. Tammi.
Ella-Maija Laitasalo 2004. Kertomus parantumisesta. Nemo.
Cecilia Laitinen 2013. Rintasyöpäpotilaan elämä rintasyövän jälkeen: Terveysnetti. Opinnäytetyö. Turun ammattikorkeakoulu. http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201305107747
Elina Larsson 2023. Rintasyövästä ehjäksi? Rintasyöpäpotilaiden kokemuksia hoitomuodoista ja erilaisten tukimuotojen tarpeesta. Rintasyöpäyhdistys – Europa Donna Finland. https://www.europadonna.fi/ajankohtaista/verkkouutiset/rintasyovasta-ehjaksi-julkaisu/
Leena Lehmuspuu 2006. Muodonmuutos. Myllylahti. 
Marjut Leidenius & Heikki Joensuu 2010. Rintasyövästä paranee yhä useampi, mutta paraneeko myös elämänlaatu? Duodecim 2010; 126; 10: 1195-6. http://www.terveysportti.fi/xmedia/duo/duo98824.pdf Marjut Leidenius, Tiina Tasmuth, Tiina Jahkola, Tiina Saarto, Meri Utriainen, Leila Vaalavirta, Aila Tiitinen & Irja Idman 2010. Rintasyövän hoidon aiheuttama pitkäaikainen sairastavuus. Duodecim 2010; 126; 10: 1217-25. http://www.terveysportti.fi/xmedia/duo/duo98827.pdf
Kaija Leino 2011. Pirstaloitumisesta kohti naisena eheytymistä – Substantiivinen teoria rintasyöpäpotilaan sosiaalisesta tuesta hoitoprosessin aikana. Acta Universitatis Tamperensis 1652. Tampere University Press. http://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/66806/978-951-44-8555-8.pdf?sequence=1
Leopold, Loewensteinin prinssi 1971. Aika rakastaa, aika kuolla. Otava.
Maire Leppänen 2005. Mysteeri – kyhmy kainalossa. Kustannus HD.
Raija Lindgren 2000. Vain pari sanaa ja maailma muuttui – vaikeankin syövän kanssa voi elää.
Lounais-Suomen Syöpäyhdistys.

Kati Lintonen, Liisa Elovainio, Kati Voima 1987. Rintasyöpä. Otava.
Juha Maasola 1980. Suru jonka sain. Gummerus. 
Hanna Meretoja 2022. Elotulet. WSOY. https://www.wsoy.fi/kirja/hanna-meretoja/elotulet/9789510468913
Ulla-Maria Mesiä 2022. Kolmas viikko. Books on Demand. https://www.bod.fi/kirjakauppa/kolmas-viikko-ulla-maria-mesiae-9789528041146 
Katja Muurinen 2009. Rintasyöpäpotilaiden kokemuksia syövän liitännäishoitojen aikana. Tampereen yliopisto, lääketieteellinen tiedekunta, hoitotieteen laitos, pro gradu -tutkielma. 
https://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/80545/gradu03519.pdf?sequence=1 
Eva Nilson 2011. Miten lapset reagoivat, kun äti sairastaa? Miten autamme lasta selviytymään?  http://www.europadonna.fi/@Bin/173919/lapset-ja-aidin-sairaus.pdf
Maija Paavilainen 2005. Kokonaisena – rintasyövästä huolimatta. Kirjapaja.
Conny Palmkvist 2007. En päästä sinua. Helmi.
Kaisu Pitkälä & Pirkko Siltala (toim.) 1994. ”En lähde itseltäni salaa” – Elinan kirja. Kirjayhtymä.
Elina Pulli 2015. Tukkasurma. Kustantamo S&S.
Mirja Rajaniemi 2014. Syöpäsoturit. Painoykkönen Ky. (Omakustanne)
Niina Repo 2008. Arpi. WSOY.
Rintasyöpäyhdistyksen nettisivut. http://www.europadonna.fi/
Rintasyöpäyhdistyksen Facebook-sivu. http://www.facebook.com/rintasyopayhdistys
Leena Rosenberg-Ryhänen (toim.) 2010. Pieniä askelia ja oikeita valintoja. Kirja syövästä toipuvalle - ja vähän muillekin. Suomen Syöpäpotilaat. Suomen Syöpäyhdistys. http://www.syopapotilaat.fi/kirjat.php
Carita Rosenqvist 2012. Voimaannuttava vertaisuus - kaikille mahdolliseksi? Blogi. Rinnakkain. Rintasyöpäyhdistys Europa Donna Finland ry. Tiedotuslehti 1/2012, s. 7.
Päivi Salonen 2011. Quality of Life in Patients with Breast Cancer. A prospective intervention study. Academic dissertation. Acta Universitatis Tamperensis 1649. Tampere University Press. http://acta.uta.fi/pdf/978-951-44-8549-7.pdf
Lahja Sarkkinen 1986. Syövän jälkeen voi elää. Uusi tie.
Milka Sauvala 2014. Kun syöpä vie rinnan. Kauneus ja terveys 7.10.2014.
Anna-Liisa Suni & Juha Hänninen 2003. Kun tuuli käy – inhimillinen kuolema. Kirjapaja.
Astrid Swan 2019. Viimeinen kirjani. Kirjoituksia elämästä. Nemo.
http://nemokustannus.fi/kirjat/viimeinen-kirjani-kirjoituksia-elamasta/
Suomen Syöpäpotilaat 2011. Rintasyöpäpotilaan opas. http://www.syopapotilaat.fi/opas-rintasyopapotilaanopas.php http://www.syopapotilaat.fi/pdf/rintasyopaopas.pdf
Suomen Syöpäpotilaat 2002. Nuoren perheen selviytymisopas. http://www.syopapotilaat.fi/opas-nuorenperheenselviytymisopas.php http://www.syopapotilaat.fi/pdf/nuorenperheenselvopas.pdf
Syöpäjärjestöjen nettisivut 2012. Syöpä lapsiperheessä. http://www.cancer.fi/potilaatjalaheiset/laheisille/lapsiperheet/
Syöpäjärjestöjen nettisivut 2012. Rintasyöpä. http://www.cancer.fi/tietoasyovasta/syopataudit/rintasyopa/
Syöpäjärjestöjen nettisivut 2012. Voimarunoja. http://www.cancer.fi/keskustelut/voimaviesti/arkistoidut_voimaviestit/
Minna Tani 2007. Kanelinkukkia kuutamossa. Pilot-kustannus Oy. 
Marja Leena Toukonen 2012. Valo taipuu. http://valotaipuu.blogspot.fi/ 
Eija Tuomela 2002. Dromedaarirouva. Kesuura.
Katelijne Van Heukelom 2006. Rinta rinnan. Like.
Tuula-Liina Varis 2008. Irma. WSOY.
Leena Väisänen & Tytti Solantaus. Lapsi ja vanhemman syöpä. (Pieni kirjanen)
Mikko With 2019. Vaimoni vasen rinta ja muuta sairasta. Myllylahti.
http://www.myllylahti.fi/kirjat/terveys/vaimoni-vasen-rinta-ja-muuta-sairasta-1-detail

Muita ”matkaoppaitani”:

Jessica Ainscough 2012. "Can You Say No Without Feeling Guilty?"
http://www.positivelypositive.com/2012/04/26/can-you-say-no-without-feeling-guilty/ 
Richard Beliveau & Denis Gingras 2012. Ruokavalio ja syöpä. Otava.
Barbara Berger 2003. Kasva vahvaksi. Pikaruokaa sielulle. Karisto.
Rhonda Byrne 2008. Salaisuus. WSOY.
Rhonda Byrne 2010. Voima. WSOY.
Juliette Clarke 1997. Naisen muistikirja. Kustannus-Mäkelä Oy. (suom. & toim. Raija Viitanen)
Laura Day 2006. Eläköön kriisi! Voimaa ja rohkeutta vaikeista ajoista. Basam Books.
Carita Hellsten 2007. Virtaus ja vastarinta - Nainen matkalla minuuteen. 1. taskukirjapainos. Kirjapaja.
Tommy Hellsten 2013. Oivalluksen kynnyksellä. Minerva Kustannus Oy.
Hanna Jensen 2009. Eri nainen. Voiko itseään ja elämäänsä muuttaa? Kirjapaja.
Kaija Maria Junkkari 1998. Naisen parhaat vuodet. Otava.
Kaija Maria Junkkari 2000. Naiseksi joka olet. Kirjapaja.
Liisa Koivula 2012. Näin pysyt nuorena. Hyvä terveys 25.4.2012.
http://hyvaterveys.fi/artikkelit/N%C3%A4in-pysyt-nuorena/1476/
Erja Korteniemi-Poikela & Raisa Cacciatore 2011. Aikuisen naisen seksi. WSOY. 
Anja Laner 1999. Sanat kuin elämänilo. Kylli Kosken elämänfilosofia. WSOY.
Maaria Leinonen 1983. Jos näkisit, rakastaisit. Kirjapaja.
Martti Lindqvist 2004. Toivosta ja epätoivosta. 2. painos. Kirjapaja. 
Anna-Leena Lääperi 2004. Hyvyyden kosketus. Esa Print. http://www.raikal.fi/index.php?sivu=2767
MTV3/Helmi 25.7.2008. Kriisin vaiheet.
Minna-Sisko Mäkinen 2004. Ilo, surun sisko. Psalmeja arjessa. Karas-Sana.
Hilkka Olkinuora 2008. Elä ihmeessä! Kirja naiselle. Helmi Kustannus.
Hilkka Olkinuora 2009. Nyt, aina. Pieni katumusoppi. Helmi Kustannus.
Ulla-Maija Paavilainen 2011. Hanki elämä! Jokanaisen voimakirja. WSOY.
Merja Perttula 2011. Toivo on elämänvoima. Syöpä 4/2011, s. 18–20. http://epaperi.luovia.fi/6c5b7de775e9eebfa66873f2f4153f7c/ (FT Jari Kylmän haastattelu)
Ilona Rauhala 2009. Kokonaiseksi. Kustannusosakeyhtiö Otava.
Ingrid Riedel 2000. Nainen ja muutoksen vuodet. Kirjapaja.
Tarja Sandberg 2010. Mistä halu syntyy? Tammi.
Maryon Stewart 2012. Luonnollinen menopaussi. Elä ilman oireita ja herkuttele hyvällä ruualla. Schieldts.
Tarja Tallqvist 1997. Tarjolla toivoa. Tammi.
Ilkka Vartiovaara 2003. Pieni mielihyvän kirja. WSOY.
Ilkka Vartiovaara 2005. Terveydestä ja ei-terveydestä. Kirjapaja.
Anna Westerlund & Saana Saarinen 2011. Näin selviydyt vaihdevuosista. Duodecim.
Jörg Zink. Pikaista parenemista. Kirjaneliö.

Rintasyöpäblogeja ja Facebook-sivuja löytyy mm. Rintasyöpäyhdistyksen sivuilta: http://www.europadonna.fi/rintasyopa2/blogeja-ja-facebook-sivuja/ 
- Aika monia blogeja olen koonnut suoraan tähän oman blogini reunaankin.

Muihin syöpäsairauksiin liittyviä kirjoja voi etsiskellä Suomen Syöpäpotilaiden nettisivuille kootuista kirjalistoista: http://www.syopapotilaat.fi/kirjat.php

HYKSin Syöpätautien klinikan potilasoppaat antavat tietoa syöpätautien hoidosta ja elämään vaikuttavista asioista sairauden hoito- ja seuranta-aikana. Oppaat ovat syntyneet yhteistyössä eri huippuasiantuntijoiden kanssa. Hanketta on johtanut HYKS Syöpätautien klinikan professori Heikki Joensuu. Huom. Muiden sairaanhoitopiirien alueilla nämä oppaat eivät sovellettavissa kaikilta osin.
- Sivuilta voi katsoa ja kuunnella myös kolmen rintasyöpäpotilaan haastattelut: http://syopaklinikantukijat.fi/potilasoppaat/

Tukka hyvin, kaikki hyvin - toistaiseksi

Kaksi viikkoa ja kaksi päivää on nyt vierähtänyt ekasta isosta sytkystä, mutta letti liehuu edelleen! Olenkohan minä se säännön (sytostaattien haittavaikutuslistan) vahvistava poikkeus, jolta eivät hiukset lähdekään hoitojen seurauksena? Toivossa on hyvä elää, vaikka se aika turha taitaakin olla. Tänään olen siis kuitenkin vielä omassa letissäni kruunupään fiiliksin: "Hair is my crown", kuten eräs Hämeenkadun parturi-kampaamo ihanasti mainostaa. Onneksi kruunuja on monenlaisia, ja läheisestä peruukkiliikkeestä löytyy tosi upeita varakruunujakin. Moni ottaakin peruukkiajasta ns. ilon irti (sikäli kun se nyt oikeasti on mahdollista) ja valitsee ihan erilaisen kuitutukan itselleen Maija Paavilaisen (2005, 36) tapaan:

"Jospa tilaisinkin
mustat tuuheat luonnonkiharat
suorien pudonneitten
peltohiirenväristen tilalle"

Vielä paremmaksi pistää Niina Repo iki-ihanassa Arpi-kirjassaan, jota muuten suosittelen erityisesti nuorille kollegoilleni tosi lämpimästi. Kalju Niina hulluttelee, suorastaan keimailee Laura Malmivaaran ottamissa valokuvissa jos jonkinmoisissa "kruunuissa" - ja ilmankin. Hauskoista kuvista ja painavista teksteistä löytyy juuri sellaista elämäniloa, pikimustaa huumoria ja toivoa, jota toivoisin kaikilla kollegoilla riittävän rankan hoitorumban jaksamiseksi. Tämä sivun 14 kirjoitus tiivistää minusta koko upean kirjan sanoman - ja pistää varmasti joka ikisen lukijan ajattelemaan:

"Oletko usein väsynyt? Kyllästynyt? Eikö elämässäsi mielestäsi tapahdu tarpeeksi, vallitseeko dramatiikkavaje?

Oletko tyytymätön tuloihisi, työnäkymiisi? Oletko tyytymätön itseesi?

Pidätkö hiuksistasi? Ovatko ne sinusta kansallista mallia, ohuet ja lanat? Oletko aina haaveillut paksusta tukasta?
Haluaisitko pudottaa muutamia kiloja?
Oletko salaa halunnut erilaiset rinnat?

Minulla on vastaus. 
Kokeilin keinoa itse - ja se aivan totta muuttaa kaiken.

Niin. Ehkä ainoa miinuspuoli on HINTA."

Hiusten yht'äkkinen, vaikkakin määräaikainen menettäminen on oikeasti rankka juttu, koska se on niin näkyvä ja tuntuva: kaljupää näyttää sairaalta kaikkien silmissä. Samoin kaljuaan kaikin konstein peittelevä. Tai siltä se ainakin kaljupäästä itsestään tuntuu. Kaljuna tuntee itsensä tosi alastomaksi ja päänsä "tyhjäksi", tai ainakin me alunperin paksu- ja pitkähiuksiset tunnemme. Syöpätautien polilla hoidoissa piipahtaessa voi hetkellisesti tuntea itsensä "normaaliksi", mutta siihen se sitten jääkin. En ainakaan itse viihtynyt sinänsä ihan hienossa polkkaperuukissani viime kerralla kovinkaan hyvin, enkä ole sitä nytkään kovin monissa tilanteissa päähäni ajatellut vetää. Eteisen lipaston päällä odottaa onneksi jo erilaisia vaihtoehtoja: valkoinen pitsi-timanttipipo (Hullujen Päivien tarjous - lastenosastolta!), erilaisia tähän tarkoitukseen soveltuvia huiveja ja buffi. Jonain kauniina päivänä niitä tarvitaan. Ehkä jo huomenna.

Myös vanhan amerikkalaisen Vera-tädin viime kerraksi ompelemia trikoisia sytopipoja löysin vielä vuosien jemmaamisen jälkeen, ovat tosi kivoja ja toimivia. Sain aikanaan niihin kaavankin, jonka senkin löysin vuoden 2001 päiväkirjani välistä, mutta en usko ompelevani enää lisää itselleni, vaikka onkin tosi hyvä malli ja helppo ja halpa toteuttaa. Kenties alan osa-aikaiseksi sytopipo-ompelijaksi sairauslomani sadepäivien ratoksi? Tanssityttöjen varusteiden ompelua varten ostamistani lycrapaloista saisi hurauteltua saumurilla nopsasti tosi upeita sytomyssyjä omaksi ja kanssasisarten iloksi. :-) Laitan sitten tännekin myssykuvia, jos innostun. Vaara on, että innostun, sillä olen pian jäämässä pariksi kuukaudeksi kokopäiväisesti tätä syöpäprojektia päälliköimään.

Nämä "itsensäparantamisprojektit" ovat varmasti kaikkein rankimpia ja haastavimpia kehittämishankkeita, mutta samalla myös antoisimpia, jos ja kun projektin saa viedyksi loppuun asti. Mikä ei tapa, vahvistaa. Myös Suomen Syöpäpotilaiden taannoinen asenne- ja tiedotuskampanja, jonka tavoitteena ei ollut voittaa sairautta, vaan parantaa elämää, oli otsikoitu "Hiukset kasvavat takaisin vahvempina. Niin minäkin."

Kuva: https://www.facebook.com/BreastCancerAwareness


Lähteet:

Maija Paavilainen 2005. Kokonaisena - rintasyövästä huolimatta. Kirjapaja.
Niina Repo 2008. Arpi. WSOY.

torstai 3. toukokuuta 2012

Top 20

Ilona Rauhala kehottaa Kokonaiseksi-kirjassaan (2009, 94) meitä itsemme etsijöitä listaamaan 20 asiaa, joiden tekemisestä nautimme ja joiden tekemiseen emme tarvitse erityisen paljon rahaa. Vapun aika meni itseltäni osin näitä miettiessä, osin ihan muita juttuja puuhaillessa. Kunto näet palasi yhtä nopeasti kuin se oli kipujen vuoksi romahtanutkin: olin tiistaista torstaihin kipuiltuani jo perjantaina töissä. Sen jälkeenkin on touhua riittänyt niin, etten edes tämän blogin ääreen ole ennättänyt istahtamaan. Aika moni muu sen sijaan on: kun kirjauduin sisään, huomasin, että näitä päiväkirjavuodatuksiani on käyty lukemassa jo yhteensä yli 3000 kertaa! Kiitos teille, että teitä kiinnostaa tämänkertaisen syöpätaipaleeni seuraaminen! :-) Toivon, että näistä teksteistä olisi apua kanssavaeltajilleni, ja saattavathan ne avata syövältä säästyneidenkin lukijoiden silmiä monessa suhteessa.

Olen siis miettinyt, minkä tekemisestä itse nautin eniten. Yllätyin, miten helppo oli keksiä 20 asiaa, samoin kuin siitä, että olen pystynyt nyt sairastuttuanikin toteuttamaan suurinta osaa niistä ja nauttimaan niistä. Tässäpä ne "satunnaistetussa" järjestyksessä:
  1. Hyvien kirjojen lukeminen: Olen lukenut niin tietokirjoja, runoja kuin romaaneitakin. Aivan loistavia kirjoja kaikki, huonoihin en vaivaudu käyttämään liikaa aikaa, vaan lopetan, jos homma ei toimi.
  2. Hyvien elokuvien katsominen: Muutaman olen katsonut nyt talven ja kevään aikana, ihan vaan kotisohvalla ja puoliksi torkkuen. Sitten "Varaston" en ole leffateatterissa käynyt, se oli kyllä hyvä, etenkin, kun paikalla oli myös elokuvan ohjaaja Taru Mäkelä työstään ja sen taustoista kertomassa. Huonoihin elokuviinkaan en vaivaudu käyttämään liikaa aikaa, ks. ed.
  3. Kirjoittaminen: Faktaa, fiktiota tai niiden sekoitusta, kaikki käy. Tähän kohtaan ei varmaan enempää erittelyjä kaivata...
  4. Liikkuminen: Murtsikat sain kaivaa pääsiäisenä uudestaan esiin ja hiihdin yhteensä 60 km viiden päivän aikana (2 x 7,5 km + 3 x 15 km). Sitten suli lumi ja oli aika pistää sukset lopullisesti talviteloille (ovat kyllä edelleen autotallin nurkassa putsausinnostusta odottamassa...). Jumppaan pääsin onneksi taas lumien sulettua, ja pääsen kesälläkin, sillä maksoin ehkä liiankin optimistisena Atalpan kesäjumppamaksun eilen. Jos jotain hyvää ja halpaa maailmasta löytyy, ovat ne Atalpan jumpat, etenkin meille vuosimaksun maksaneille: lompakosta löytyneiden liikuntaseteleiden lisäksi maksoin kesän jumpista vain 19 euroa. Jos kunto ei jumppia kestäisikään, ei tämä sijoitus (toivottavasti) perikatoonkaan aja.
  5. Luonnossa ulkoileminen: Vapun aikaan nautin aurinkoisesta kevätsäästä lähinnä omassa pihassa puuhaillen, mutta sini- ja keltavuokkoja, imiköitä, näsiää jne. on vielä tarkoitus ehtiä ihailemaan läheiselle luonnonsuojelualueelle tänäkin keväänä.
  6. Valokuvaaminen: Liittyy edelliseen, olen ottanut lähivuosien aikana niin karmeat "kasat" kuvia, että läppärini muistikin jo kiukuttelee. Ulkoinen kovalevy odottaa kuvakansioita, mutta kuvaajalla on ollut muita kiireitä... Samoin odottelevat rauhassa vuoroaan muinoisen Amerikan reissun valokuvat Disney-mainoksineen. Scrapbookeja siis luvassa lapsille ja itselleni myös, kunhan innostus iskee.
  7. Siisti koti: Nautin siitä, kun olen saanut ei-niin-nautittavan siivousoperaation valmiiksi, mieluiten jälkikasvun avustuksella. Ennen helmikuun leikkausta innostuin lattialaattojen pesemisestä ja nautin sitten työni tuloksesta kuukauden sairaslomaillessani. Nyt olisi kyllä jo tarvetta uudistaa se homma. Myös ikkunat odottavat pesijäänsä - ja ilmojen lämpenemistä.
  8. Puutarhapuuhat: Vapun aikaan pääsimme äitini kanssa käyttelemään mm. puutarhasaksia, sahaa ja haravaa kahden naisen tehotiiminä, ja piha näyttää jo tosi kivalta. Siemeniäkin ostin, uusia pinkkejä kukkia viittä lajia (tarhaketoneilikka, punakosmoskukka, silkkiunikko, punapellava ja isolaukka) sekä yrttejä. Vain ryytimaa puuttuu, multaakin on jo valmiina pienen yrttimaan perustamistarpeiksi. :-)
  9. Mökkeily: Jospa sitä vaikka helalomalla pääsisi äidin mökille haravoimaan, saunomaan ja talviturkkia heittämään? Kesäkuussa viimeistään, jos ja kun kunto sallii.
  10. Saunominen: Rantasaunan puuttuessa oma kotisauna tyydyttää saunomishimot, vappupäivänä vaihdettujen uusien kiuaskivien vaihtamisen jälkeen entistä paremmin. Toki puulämmitteinen rantasauna on paljon parempi. Ja oma mökkisauna maailman paras. <3
  11. Järvessä uiminen: Mieluiten omalla (= äidin) mökillä (ks. ed.), mutta myös täällä kotinurkilla on pari aivan loistavaa lähiuimarantaa ihan kävely- tai pyöräilymatkan päässä.
  12. Ompeleminen: Halpa harrastus tämäkin, jota myös olen nyt keväällä verestänyt pikku hiljaa. Muutamakin pussilakana on tullut hurautettua vanhalla ylioppilaslahja-Pfaffilla (on muuten vanhassa vara parempi näissä ompelukoneasioissa: made in West Germany!), viimeisimpänä villityksenä tanssityttöjen esiintymispukujen "pyrstösulat", joita pääsin huristelemaan viime viikonloppuna ihan vaiheompelijan vauhdilla. Etteivät vaan olisi jääneet viime tippaan... :-)
  13. Ystävien ja sukulaisten tapaaminen: Näitäkin on tässä talven ja kevään aikana ollut ihan kivasti, kesällä sitten varmaan on vielä paremmin aikaa ja mahdollisuuksia tapaamisiin.
  14. Ulkona syöminen: Mieluusti "kaksi yhden hinnalla" hyvän ystävän kanssa, mutta tarvittaessa ihan normihinnoillakin, mutta ei koskaan yksin. 
  15. Teatteri: Ks. edellinen, liittyvät aika usein toisiinsa. Merta edemmäs kalaan ei tarvitse mennä tässäkään asiassa, sillä Tampereella on loistavia teattereita ja esityksiä. Muutaman näytöksen olen jo tänä vuonnakin nähnyt. Kesäteatteriliput ovat jo pöytälaatikossa odottelemassa elokuun kahdeksatta...
  16. Hyvän musiikin kuuntelu CD:ltä tai klubikeikoilla. Tästä aiheesta tuli kirjoitettua viime kirjoituksessa.
  17. Omanhenkiset yhdistystouhut: Kun yhdistyksen jäseniä yhdistää mielekäs tavoite, toiminta on tarpeellista itselle ja muille ja ihmiset on mukavia, tykkään touhuta porukassa. Viimeisimpänä, vaan ei vähäisimpänä Rintasyöpäyhdistys, johon liityin talvella ja jonka historiallisessa ensimmäisessä Tampereen tapaamisessa olin mukana viime viikon keskiviikkona kivuista, säryistä ja kolotuksista huolimatta; muiden troppien lisäksi kaapista löytyy onneksi vielä myös tehokkaita kipulääkkeitä, enkä aio niitäkään suotta säästellä, vaan otan, jos tarvetta on. Onneksi joka päivä ei ole. Innostuin ihania kohtalotoverinaisia tavattuani tapani mukaan taas vähän liikaakin, ja asiasta on seurannut toinen... Jatkoa seuraa tässä asiassa, varmasti tänne blogiinkin asti.
  18. Kirppareilla ja alennusmyynneissä shoppaileminen: Tuoreimmat heräteostokseni tein eilen paikallisessa ompelualan liikkeessä: suunnitellun joukkuetakin (lapselle) tilaamisen lisäksi tulin ostaneeksi muutamankin inventaariopoistokankaan, muutaman mallikappalejumppavaatteen (a' 5 e) sekä talvikengät tytöilleni -70 % alennuksella. Kankaissa aleprosentti oli varmasti vielä paljon suurempi. Nyt on sitten lycraa, millä harjoitella jumppa-asujen ompelemista. Aika kaivaa myös saumuri esiin vaatehuoneesta - vuosien lepotauon jälkeen...
  19. Lähimatkailu: Tallinnaa ja Tukholmaa pidempiä ulkomaanmatkoja en ole itse lähivuosina raatsinut enkä edes halunnut omalla kustannuksella tehdä, nuo kaksi ovat tyydyttäneet reissutarpeet ihan mukavasti kotimaan kohteiden lisäksi. Lappiin tekisi mieli parin vuoden tauon jälkeen taas syksyllä, tiedä vaikka pääsisin lähtemäänkin?
  20. Lapset, kissa ja koti on vielä lopuksi pakko nostaa tälle Top 20-listalle, vaikka niitä ei voikaan missään suhteessa pitää "halpoina harrastuksina". Nautintoa (ja työtä!) niistä kuitenkin saa, eikä ilman niitä osaisi ainakaan pitkään elää. <3
Mitä asioita sinun listallesi nousee - kokeilehan!