torstai 3. toukokuuta 2012

Top 20

Ilona Rauhala kehottaa Kokonaiseksi-kirjassaan (2009, 94) meitä itsemme etsijöitä listaamaan 20 asiaa, joiden tekemisestä nautimme ja joiden tekemiseen emme tarvitse erityisen paljon rahaa. Vapun aika meni itseltäni osin näitä miettiessä, osin ihan muita juttuja puuhaillessa. Kunto näet palasi yhtä nopeasti kuin se oli kipujen vuoksi romahtanutkin: olin tiistaista torstaihin kipuiltuani jo perjantaina töissä. Sen jälkeenkin on touhua riittänyt niin, etten edes tämän blogin ääreen ole ennättänyt istahtamaan. Aika moni muu sen sijaan on: kun kirjauduin sisään, huomasin, että näitä päiväkirjavuodatuksiani on käyty lukemassa jo yhteensä yli 3000 kertaa! Kiitos teille, että teitä kiinnostaa tämänkertaisen syöpätaipaleeni seuraaminen! :-) Toivon, että näistä teksteistä olisi apua kanssavaeltajilleni, ja saattavathan ne avata syövältä säästyneidenkin lukijoiden silmiä monessa suhteessa.

Olen siis miettinyt, minkä tekemisestä itse nautin eniten. Yllätyin, miten helppo oli keksiä 20 asiaa, samoin kuin siitä, että olen pystynyt nyt sairastuttuanikin toteuttamaan suurinta osaa niistä ja nauttimaan niistä. Tässäpä ne "satunnaistetussa" järjestyksessä:
  1. Hyvien kirjojen lukeminen: Olen lukenut niin tietokirjoja, runoja kuin romaaneitakin. Aivan loistavia kirjoja kaikki, huonoihin en vaivaudu käyttämään liikaa aikaa, vaan lopetan, jos homma ei toimi.
  2. Hyvien elokuvien katsominen: Muutaman olen katsonut nyt talven ja kevään aikana, ihan vaan kotisohvalla ja puoliksi torkkuen. Sitten "Varaston" en ole leffateatterissa käynyt, se oli kyllä hyvä, etenkin, kun paikalla oli myös elokuvan ohjaaja Taru Mäkelä työstään ja sen taustoista kertomassa. Huonoihin elokuviinkaan en vaivaudu käyttämään liikaa aikaa, ks. ed.
  3. Kirjoittaminen: Faktaa, fiktiota tai niiden sekoitusta, kaikki käy. Tähän kohtaan ei varmaan enempää erittelyjä kaivata...
  4. Liikkuminen: Murtsikat sain kaivaa pääsiäisenä uudestaan esiin ja hiihdin yhteensä 60 km viiden päivän aikana (2 x 7,5 km + 3 x 15 km). Sitten suli lumi ja oli aika pistää sukset lopullisesti talviteloille (ovat kyllä edelleen autotallin nurkassa putsausinnostusta odottamassa...). Jumppaan pääsin onneksi taas lumien sulettua, ja pääsen kesälläkin, sillä maksoin ehkä liiankin optimistisena Atalpan kesäjumppamaksun eilen. Jos jotain hyvää ja halpaa maailmasta löytyy, ovat ne Atalpan jumpat, etenkin meille vuosimaksun maksaneille: lompakosta löytyneiden liikuntaseteleiden lisäksi maksoin kesän jumpista vain 19 euroa. Jos kunto ei jumppia kestäisikään, ei tämä sijoitus (toivottavasti) perikatoonkaan aja.
  5. Luonnossa ulkoileminen: Vapun aikaan nautin aurinkoisesta kevätsäästä lähinnä omassa pihassa puuhaillen, mutta sini- ja keltavuokkoja, imiköitä, näsiää jne. on vielä tarkoitus ehtiä ihailemaan läheiselle luonnonsuojelualueelle tänäkin keväänä.
  6. Valokuvaaminen: Liittyy edelliseen, olen ottanut lähivuosien aikana niin karmeat "kasat" kuvia, että läppärini muistikin jo kiukuttelee. Ulkoinen kovalevy odottaa kuvakansioita, mutta kuvaajalla on ollut muita kiireitä... Samoin odottelevat rauhassa vuoroaan muinoisen Amerikan reissun valokuvat Disney-mainoksineen. Scrapbookeja siis luvassa lapsille ja itselleni myös, kunhan innostus iskee.
  7. Siisti koti: Nautin siitä, kun olen saanut ei-niin-nautittavan siivousoperaation valmiiksi, mieluiten jälkikasvun avustuksella. Ennen helmikuun leikkausta innostuin lattialaattojen pesemisestä ja nautin sitten työni tuloksesta kuukauden sairaslomaillessani. Nyt olisi kyllä jo tarvetta uudistaa se homma. Myös ikkunat odottavat pesijäänsä - ja ilmojen lämpenemistä.
  8. Puutarhapuuhat: Vapun aikaan pääsimme äitini kanssa käyttelemään mm. puutarhasaksia, sahaa ja haravaa kahden naisen tehotiiminä, ja piha näyttää jo tosi kivalta. Siemeniäkin ostin, uusia pinkkejä kukkia viittä lajia (tarhaketoneilikka, punakosmoskukka, silkkiunikko, punapellava ja isolaukka) sekä yrttejä. Vain ryytimaa puuttuu, multaakin on jo valmiina pienen yrttimaan perustamistarpeiksi. :-)
  9. Mökkeily: Jospa sitä vaikka helalomalla pääsisi äidin mökille haravoimaan, saunomaan ja talviturkkia heittämään? Kesäkuussa viimeistään, jos ja kun kunto sallii.
  10. Saunominen: Rantasaunan puuttuessa oma kotisauna tyydyttää saunomishimot, vappupäivänä vaihdettujen uusien kiuaskivien vaihtamisen jälkeen entistä paremmin. Toki puulämmitteinen rantasauna on paljon parempi. Ja oma mökkisauna maailman paras. <3
  11. Järvessä uiminen: Mieluiten omalla (= äidin) mökillä (ks. ed.), mutta myös täällä kotinurkilla on pari aivan loistavaa lähiuimarantaa ihan kävely- tai pyöräilymatkan päässä.
  12. Ompeleminen: Halpa harrastus tämäkin, jota myös olen nyt keväällä verestänyt pikku hiljaa. Muutamakin pussilakana on tullut hurautettua vanhalla ylioppilaslahja-Pfaffilla (on muuten vanhassa vara parempi näissä ompelukoneasioissa: made in West Germany!), viimeisimpänä villityksenä tanssityttöjen esiintymispukujen "pyrstösulat", joita pääsin huristelemaan viime viikonloppuna ihan vaiheompelijan vauhdilla. Etteivät vaan olisi jääneet viime tippaan... :-)
  13. Ystävien ja sukulaisten tapaaminen: Näitäkin on tässä talven ja kevään aikana ollut ihan kivasti, kesällä sitten varmaan on vielä paremmin aikaa ja mahdollisuuksia tapaamisiin.
  14. Ulkona syöminen: Mieluusti "kaksi yhden hinnalla" hyvän ystävän kanssa, mutta tarvittaessa ihan normihinnoillakin, mutta ei koskaan yksin. 
  15. Teatteri: Ks. edellinen, liittyvät aika usein toisiinsa. Merta edemmäs kalaan ei tarvitse mennä tässäkään asiassa, sillä Tampereella on loistavia teattereita ja esityksiä. Muutaman näytöksen olen jo tänä vuonnakin nähnyt. Kesäteatteriliput ovat jo pöytälaatikossa odottelemassa elokuun kahdeksatta...
  16. Hyvän musiikin kuuntelu CD:ltä tai klubikeikoilla. Tästä aiheesta tuli kirjoitettua viime kirjoituksessa.
  17. Omanhenkiset yhdistystouhut: Kun yhdistyksen jäseniä yhdistää mielekäs tavoite, toiminta on tarpeellista itselle ja muille ja ihmiset on mukavia, tykkään touhuta porukassa. Viimeisimpänä, vaan ei vähäisimpänä Rintasyöpäyhdistys, johon liityin talvella ja jonka historiallisessa ensimmäisessä Tampereen tapaamisessa olin mukana viime viikon keskiviikkona kivuista, säryistä ja kolotuksista huolimatta; muiden troppien lisäksi kaapista löytyy onneksi vielä myös tehokkaita kipulääkkeitä, enkä aio niitäkään suotta säästellä, vaan otan, jos tarvetta on. Onneksi joka päivä ei ole. Innostuin ihania kohtalotoverinaisia tavattuani tapani mukaan taas vähän liikaakin, ja asiasta on seurannut toinen... Jatkoa seuraa tässä asiassa, varmasti tänne blogiinkin asti.
  18. Kirppareilla ja alennusmyynneissä shoppaileminen: Tuoreimmat heräteostokseni tein eilen paikallisessa ompelualan liikkeessä: suunnitellun joukkuetakin (lapselle) tilaamisen lisäksi tulin ostaneeksi muutamankin inventaariopoistokankaan, muutaman mallikappalejumppavaatteen (a' 5 e) sekä talvikengät tytöilleni -70 % alennuksella. Kankaissa aleprosentti oli varmasti vielä paljon suurempi. Nyt on sitten lycraa, millä harjoitella jumppa-asujen ompelemista. Aika kaivaa myös saumuri esiin vaatehuoneesta - vuosien lepotauon jälkeen...
  19. Lähimatkailu: Tallinnaa ja Tukholmaa pidempiä ulkomaanmatkoja en ole itse lähivuosina raatsinut enkä edes halunnut omalla kustannuksella tehdä, nuo kaksi ovat tyydyttäneet reissutarpeet ihan mukavasti kotimaan kohteiden lisäksi. Lappiin tekisi mieli parin vuoden tauon jälkeen taas syksyllä, tiedä vaikka pääsisin lähtemäänkin?
  20. Lapset, kissa ja koti on vielä lopuksi pakko nostaa tälle Top 20-listalle, vaikka niitä ei voikaan missään suhteessa pitää "halpoina harrastuksina". Nautintoa (ja työtä!) niistä kuitenkin saa, eikä ilman niitä osaisi ainakaan pitkään elää. <3
Mitä asioita sinun listallesi nousee - kokeilehan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti