tiistai 18. kesäkuuta 2013

Elämä on myös juhlaa!

Blogini kolibritausta ei ole ihan sattumalta valittu. Kolibreilla on nyt parin viime vuoden aikana ollut muutenkin merkitystä: nuorimmaiseni tanssijoukkue Kolibrit on ollut yksi iloisista ja juhlavista asioista myös minun elämässäni. Rankkaa viime vuotta piristivät ihanat tanssiesitykset ja -kisat, taisinpa niistä kirjoitella tänne blogiinkin muutaman kerran.

Sunnuntaina juhlatunnelma nousi Lahden suurhallin kattoon asti: TYTÖT SAIVAT SM-HOPEAA! Viiime vuoden kuudes sija kirkastui siis vauhdilla mitaliksi - ja mitalistien ilmeet olivat vähintään yhtä loistavia kuin mitalit! Kova työ palkittiin, sekä tanssijoiden että ison työn tehneen koreografin. Kannatti todellakin ajaa katsomaan finaaliesityksiä kummipojan rippijuhlien jälkeen! :-) Välillä elämä todellakin on juhlaa, ainakin yhden päivän!

Keskikesän juhlaa ja lomaa odotellessa pitää vielä jaksaa arkista aherrustakin. Mutta kun välillä on elämässä myös juhlaa, jaksaa arkeakin paremmin. Arkea ovat meikäläisille myös lääkärissä ja laboratoriossa juoksemiset: sain juuri kutsun tulla 1-vuotiskontrolliin elokuun puolivälissä. Toivottavasti lomalla ei vielä tarvitsisi miettiä sitä, vaan ajatukset saisi suunnattua ihan muihin asioihin - esimerkiksi toisen kummilapsen rippijuhliin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti