perjantai 4. huhtikuuta 2014

Kaapintyhjennystä Kanssasi

Kaksi viikkoa ja kaksi päivää korjausleikkauksesta, ja alan jo olla voimissani: aloitin pitkään suunnitteilla olleen vaatekaappien siivousurakan kaivamalla pari vuotta sitten kaapin perukoille hautaamani normirintsikat esiin ja sovittelemalla niitä. Tunne, joka liivejä sovitellessa iski päälle, oli yllättävänkin suuri: en ollut niitä kaappiin piilottaessani ollut ollenkaan varma, että enää koskaan voisin enää edes kokeilla, saati pitää ainoitakaan niistä.

Kaikista vanhoista liiveistäni ei enää ole pidettäviksi, syystä tai toisesta. Yleisin syy taitaa olla "lerpsahtaminen": tukea ei ole enää nimeksikään, kun materiaalit ovat elähtäneet käytön ja pitkän säilytyksen vuoksi. Uuden rinnan kanssa ei tee mieli ottaa minkäänlaisia riskejä, vaan satsata laatuun, tukeen - ja kauneuteen. Ihan itseni iloksi, kuten leikkauskin. Oman kropan tunteminen taas omaksi ja kokonaiseksi on tosi tärkeää.

Mikä parasta, vanhat liivit voi nyt kierrättää rintasyöpäpotilaiden tukemiseksi (2 euroa/liivit) ja tilataideteoksen materiaaliksi. Kampanjaan osallistuminen on helppoa. Lähetä liivisi postimaksutta osoitteeseen:

Roche Oy
INFO KANSS
TUNNUS 5006103
00003 VASTAUSLÄHETYS 

Voit lähettää samalla lyhyen viestin rintasyöpäpotilaalle liivien mukana postissa tai alla olevalla lomakkeella. Viestit ovat tärkeä osa tilataideteosta.


Elämänilo ja naiseus eivät lopu rintasyöpään. Haastetaan kaikki suomalaiset naiset mukaan!


Lue lisää kampanjasta:

http://www.siskot.info/kanssasi-kampanja/
http://rintasyopa.fi/kanssasi/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti