perjantai 21. lokakuuta 2016

Ensimmäinen tamofeenivuosi takana

Tällä erää ensimmäinen tamovuosi on tullut täyteen, ja sen vuoksi piti käväistä tsekkauttamassa tilanne gynekologilla.

275 euroa (!) yksityiselle lääkäriasemalle maksamalla sain tietää tämänhetkisen statukseni: munasarjat ovat edelleen "hiljaiset" eikä ehkäisyyn ole tarvetta eikä harmiton myooma vaadi toimenpiteitä. Postmenopausaalinen vuoto, jota on ollut kolmeen eri otteeseen sekä kohdun limakalvon paksuuntuminen (12 mm) ovat luultavimmin tamojen tekosia, mutta niiden vuoksi piti ottaa kohdun limakalvosta erittäin ikävältä tuntuva Pipelle-näyte, joka lähetettiin patologille tutkittavaksi. (Kallis hinta johtuu osin siitä, että maksoin samalla myös näytteen tutkimiskulut (80,90 euroa) lääkärin, ultran ja toimistomaksujen lisäksi.)

Näytteestä tullaan tutkimaan myös mahdolliset syöpäsolut, sillä "tamoksifeenia pitkään käyttäneiden naisten riski sairastua kohtusyöpään on merkittävästi suurentunut". Minullahan on nyt jo yhteensä kuusi tamovuotta takana, kun viisi ensimmäisen kierroksen vuotta lisätään kokonaispottiin. Jännitystä riittää siis taas, lääkäri lupasi lähettä PAD-vastauksen kirjeitse.

Kaikenlaista harmia sitä näistä hoidoista voikin aiheutua. Tai ainakin jännitystä riittää, milloin minkäkin asian tiimoilta.


Lähde:
https://www.kaikkisyovasta.fi/tietoa-syovasta/syopataudit/kohdunrungon-syopa/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti