tiistai 4. lokakuuta 2016

Rasvansiirto, osa 1

Nyt on sitten tämäkin koettu: olin eilen Taysissa elämäni ensimmäisessä rasvansiirto-operaatiossa. Voi olla, että rintakehän kuoppia pitää korottaa vielä toisenkin kerran, se nähdään jälkitarkastuksessa kolmen kuukauden päästä.
Korkeuskäyrät. Tasamaata siis tavoitteena! Vuoden 2012 kokopoistoleikkaus on tehty "raakapintaa" myöten kaluamalla.
Millainen operaatio minulle siis tehtiin eilen: "Rasvansiirto ei ole uusi asia. Ensimmäinen rasvansiirto tehtiin jo 1893 Saksassa, ja menetelmää on käytetty kautta aikojen vaihtelevalla menestyksellä. Vuonna 2008 Suomeen tullut WAL-vesisuihkurasvaimumenetelmä (WAL eli water assisted liposuction = BodyJet) mahdollistaa rasvaimun hellävaraisesti paikallispuudutuksessa ja rasvan talteenoton siirrettävässä muodossa, jolloin rasvaimun yhteydessä voidaan suuriakin määriä rasvaa siirtää potilaan haluamaan paikkaan, esimerkiksi rintoihin, kasvoihin, arpialueille tai pakaroihin." - Minun tapauksessani operaatio tehtiin nukutuksessa ja rasvaa otettiin lantiolta (alakuva) ja siirrettiin rintakehän kuoppiin (yläkuva).
Korkeuskäyriä piirrettiin myös kumpaankin "jenkkakahvaan", joista rasvaa otettiin.
Jälkihoito-ohjeistusta vielä, itselleni samalla kuin muillekin: "Rasvan ottokohtaan tulee jämäkkä tukivaate, vartalolle tukiliivi ja mahdollisesti myös säädettävä voimakkaampi leveä panta, ja ratsupaikkoihin tukihousut. Tukiasusteita pidetään yötä päivää kaksi viikkoa, ja sen jälkeen vielä ainakin kaksi viikkoa päivisin. Rintojen alueelle ei suositella liivejä neljään viikkoon, koska pienikin puristus aiheuttaa painetta ja verenkierron heikkenemistä rinnoissa, jolloin rasvasiirteiden tarttuminen heikkenee. Rinnat pidetään lämpiminä neljä viikkoa, jolloin verenkierto on mahdollisimman vilkasta. Hiilihydraattipitoista ruokaa suositellaan kahden viikon ajaksi siirron jälkeen (perunaa, pastaa, leipää). Paastoaminen tai laihduttaminen heikentää siirron onnistumista. Kotiin pääsee samana päivänä voinnin mukaan. Suihkuun saa mennä seuraavana päivänä. Kipua ja pieniä mustelmia esiintyy tavallisesti sekä siirrealueella (vähemmän) että rasvan ottokohdassa (enemmän), erityisesti liikkeelle lähtiessä tai nopeassa liikkeessä. Liikkua saa heti, mutta kovaa ponnistelua ja hikoilua on syytä välttää kahden viikon ajan. Tavallisesti kipulääkkeitä kuluu 1-7 vuorokauden ajan. Sairasloman tarve riippuu imualueesta ja työn luonteesta, yleensä 1-7 päivää riittää. Kosmeettisessa toimenpiteessä sairasloma on palkatonta. Haavateipit pidetään 2-4 viikkoa jälkitarkastukseen saakka. Ne kuivataan suihkun jälkeen puhtaalla pyyhkeellä." - Töihin palaan ensi viikon maanantaina, viikossa pitäisi pahimpien kipujen ja turvotusten kadota. Mustelmia ei onneksi kukaan vaatteiden alta näe. Toivottavasti tukiliivikin peittyy vaatteiden alle. Onneksi ei ole kesä! :-)
Komeat ovat tukivermeet tälläkin kertaa! Tukiliivin alla on tässä vielä "toppauksia", joista pääsen onneksi eroon jo tänään.
Kipulääkkeiden avulla operaatiosta toipuminen menee suht' kivuttomasti: grammaista Panadolia olen ottanut tänään muiden aamulääkkeiden kanssa, ja kun on rauhallisesti, Panadol ehkä riittää, vaikka vahvempaankin sain reseptin. Hikiliikuntaa ei saa ihan heti harrastaa, neljä viikkoa on kovemmista lajeista (sporttiliivejä vaativista) kieltäydyttävä. Kävellä onneksi saa, kunhan on kaikki tuet yllä ja siirtoalue lämpimänä. 
¨Karvaisen lähihoitajan kanssa on hyvä toipua.

Lähde: http://www.plastiikkakirurgiyhdistys.fi/files/rasvansiirto_peltoniemi-1_15.03.2011.pdf

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti