tiistai 13. kesäkuuta 2017

Kasviestrogeeneistä hyötyä rintasyöpäpotilaalle?

On tämä hankalaa... Soija-asianhan piti olla ihan selvä juttu, estrogeeni mikä estrogeeni, ja estrogeenipositiivisille paha kaikissa muodoissa. Vaan ei se ihan niin yksinkertaista taida ollakaan, kun tutustuu alla mainitun tuoreen tutkimuksen tuloksiin. Kohtuus kaikessa kuitenkin, eikä ainakaan minun tee ollenkaan mieli syödä mitään soijapohjaisia juttuja, maistuvatkin aika oudoille...

Sirkku Jyrkkiön muutama viikko sitten Lääkärilehdessä tiivistämä tuore tutkimus päästää soijansyöjäsiskot pälkähästä:

"Soijan sisältämillä isoflavoneilla on sekä estrogeenisiä että antiestrogeenisiä vaikutuksia. Isoflavonien tiedetään estävän rintasyövän kehittymistä solutasolla. Ne estävät estrogeenin muodostumista ja solunjakautumista, mutta toisaalta ne sitoutuvat estrogeenireseptoriin ja aiheuttavat osin samanlaisia vaikutuksia kuin tavanomainen estrogeeni. Aiempien tutkimuksien mukaan soijan runsas käyttö näyttää suojaavan kiinalaisnaisia rintasyövän uusiutumiselta, mutta länsimaissa tutkimusnäyttö on ollut ristiriitaista.

Pohjoisamerikkalaisen rekisteritutkimuksen mukaan ruoan runsas isoflavonipitoisuus vähensi rintasyövän sairastaneen kuolemanriskiä 21 %, kun seuranta-aika oli 9,4 vuotta. Rekisteritutkimuksessa oli tiedot 6 235 rintasyövän sairastaneesta naisesta, joiden ruokatottumuksia selvitettiin kyselytutkimuksen avulla. Isoflavonien saanti näytti suojaavan parhaiten niitä tutkittavia, joiden rintasyöpä oli määritelty hormonireseptorinegatiiviseksi (riskikerroin 0,49, p = 0,005) tai jotka eivät saaneet hormonaalista hoitoa (riskikerroin 0,68, p = 0,02).

Isoflavonien saanti ruokavaliosta oli yhteydessä korkeampaan elintasoon ja koulutustasoon ja liikuntaan. Myös tupakointi ja alkoholin käyttö oli erilaista eri ryhmissä, eikä tutkimuksessa pystytty selvittämään, mikä oli ollut tutkittavien kuolemansyy. Näistä heikkouksista huolimatta voitaneen todeta tutkimuksen näyttävän vahvistavan näkemystä, että ruokavalion soija ja sen sisältämät kasviestrogeenit eivät ainakaan ole haitaksi rintasyövän sairastaneelle naiselle ja että niistä saattaa olla jopa jonkin verran hyötyäkin."

Turhien pelkojen ja itsesyytösten hälventämiseksi kopsasin tämänkin jutun tänne kokonaan, aika harva tähän(kään) tietoon muuten varmaan missään ihan äkkiä törmää. Tiedonjulkistamispalkintoa odotellessa...

Lähde:

Sirkku Jyrkkiö 2017. Kasviestrogeeneistä saattaa olla hyötyä rintasyöpäpotilaalle. Suomen lääkärilehti 2017;72;20:1281.

Alkupäräistutkimus:

Zhang F, Haslam D, Terry M ym. Dietary isoflavone intake and all-cause mortality in breast cancer survivors: the breast cancer family registry. Cancer, verkossa ensin 6.3.2017. doi: 10.1002/cncr.30615

1 kommentti:

  1. Kiitos tiedosta. Olen syönyt paljon soijarouhetta, esim. korvaan jauhelihasta kaikissa ruuissa aina puolet sillä. Ja tautuni oli hormoninegatiivinen, joten kannattanee jatkaa.

    VastaaPoista